24 outoa faktaa minusta
Tosi usein kun mun pitäisi sanoa tragedia, sanon vahingossa strategia. Syytän vuosia mainosalalla.
Näen joskus enneunia.
Osaan ulkoa melkein jokaisen laulun Hair –musikaalista.
90% ajasta vihaan hiuksiani.
Omistan yhden tuubin erittäin kallista meikkivoidetta. Laitan sitä vain nenään ja otsaan, paitsi kerran kun menin treffeille, päätin tuhlata ja laittaa koko naamaan.
En muista omaa puhelinnumeroani ilman erinäisiä muistisääntöjä. Osaan kuitenkin luetella Ruotsissa sijaitsevat järvet.
Kun olen ulkomailla ja ostan uuden vaatteen, saatan nukkua yhden yön se päällä ennen kuin otan sen normikäyttöön.
Rakastan kurpitsan –ja auringonkukansiemeniä. Saatan syödä niitä pussillisen viikossa.
Eksyn aina Kalliossa, vaikka olen asunut Helsingissä lähemmäs 10 vuotta.
Voin mennä collegehousuissa töihin ja olla pesemättä hiuksia viikon, mutta ilman huulipunaa en mene minnekään.
Puhun usein itsekseni – englanniksi.
Olen käynyt selvännäkijällä.
Salainen haaveeni on esiintyä stand up –koomikkona.
Minun on aina rasvattava kädet hyvän tuoksuisella käsirasvalla ennen kuin menen nukkumaan.
Aina kun olen surullinen, kuuntelen Simon&Garfunkelia, koska se muistuttaa lapsuudesta.
Tykkään siitä, miltä koirien tassut tuoksuvat.
Rakastan Julie Delpyn elokuvia.
Haluaisin että poikaystäväni perhe olisi kuten Vaughn Wyselin Sinkkuelämässä.
Olen nukahtanut töissä sohvalle.
Jos olen tosi vihainen, saatan tehdä superärsyttäviä asioita vain maksimoidakseni vihaisen fiiliksen.
Olen alkanut maalata neliön kokoista eteistäni neljä vuotta sitten. Ei ole vieläkään valmista.
Sisäinen kelloni herättää minut hyvin usein klo 12.30.
Vihaan jäätelöä.
Päätän joka uusi vuosi alkaa tosi positiiviseksi. Sitä kestää ehkä kaksi päivää.
—–
Olen tehnyt tämän aiemminkin, just vuosi sitten.
—–
Randon facts about me. Not interesting enough to be translated.

Parasta joulukuussa

Joulu kuvina
You May Also Like

Vastauksia kiperiin kysymyksiin
July 30, 2015
Mies taskussa
February 14, 2017
16 Comments
My Man Jeeves
Haha, huomasin lukevani tätä postausta suorastaan ahmien! <3
saarah
Tällaset on aina niin hyviä. Voi kun saisin lukea myös muiden vastaavia, vink vink 🙂
Mimosa.
Tämmöset postaukset on aina tosi kivoja. Mutta miten kukaan voi vihata jäätelöä?!?!?! WHAAAT?! Menin sanattomaksi.
saarah
No kun, mä vaan en tykkää siitä 😀
En ole muutenkaan maitotuotteiden ystävä ja jäätelö on lisäksi aina ylimakeaa ja vielä NIIN kylmää. Hyhhh. Ainoastaan omenapiirakan seuraksi voin ottaa pienen palan vaniljajäätelöä, mutta jäätelö pelkiltään= yök!
M.
Huippu! Samoja juttuja löytyi heh. Paitsi jäätelö maistuu tätä nykyä, mies opetti 🙂
saarah
Hah, hassua! Voiskohan ton jäätelöasian vielä oppia tässä iässä 😀 Hmm.
Evelia
“Päätän joka uusi vuosi alkaa tosi positiiviseksi. Sitä kestää ehkä kaksi päivää.” Hahahha, oli pakko naurahtaa 😀 Tiedän monia muitakin vastaavia tapauksia, tosin niillä se 2päivää ollut jo hyvä saavutus 😉 Ja voisin omata tuon “vihaan jäätelöä” piirteen, itse kun en vatsan takia kestä “tavallista sokeria” niin joudun olemaan tarkkana kaikesta sitä sisältävästä. Nyt aika hyvin vieroittunut kyllä jäätelöstä, kun joutunut pakon edessä rajoittamaan. Ennen saatoin elää sillä 😀
saarah
Joo, mun kaikki päätökset kestää yleensä tuon 2 päivää 😀 Mutta ehkä teen taas saman uudenvuoden lupauksen, onhan se jo perinne!
Evelia
Niinpä! Perinteitä pitää kunnioittaa! Ite oon yleensä tehnyt noin kymmenen kohdan listan uutena vuotena asioista, mitä aion tehdä tulevana vuonna. Harvemmin tosin muistaa listaa katsoa toteuttaakseen asioita 😀 Vaikka yleensä pidän sitä jääkaapin ovessa eli esillä. Kyllä mä muistaakseni olen joka vuosi jotakin listalta saanut tehtyä, yleensä ne mitkä on vain petrattavia asioita. Uusien asioiden teko yleensä vähän jää.. 😀
somewhere
Simon & Garfunkel on ihan parasta haikeusmusiikkia. Yhden teini-ian kesan vietin kuunnellen The Only Living Boy of New Yorkia yot lapi.
Ja hui enneunia, kuulostaa mystiselta! Toivottavasti ne on hyvia unia.
http://jemijams.blogspot.co.uk/
saarah
Kyllä! Mä oon viettänyt kanssa monta teini-iän kesää sit ihan samoissa haikeustunnelmissa 🙂 Melkein joka biisiin liittyy joku muisto omasta elämästä!
Enneunet on vähän pelottavia, täytyy myöntää. Onneksi ne on aika usein olleet hyviä.
Riiks
Voi miten ihana blogi! Jään ehdottomasti lukijaksi 🙂 Kumpikin fakta-postaus oli hauska, tunnistin itseni etenkin noista kahden päivän päätöksistä…
saarah
Kiitos!
Ja tervetuloa lukijaksi, täällä onkin mittavat arkistot 🙂
Veera Katariina
Näitä on niin kiva lukea!!! Miekin puhuin joskus paljon itsekseni englanniksi, sitten rakastuin irkkumieheen ja mietin että hyvä että on tullu treenattua kieltä :–D
saarah
Hah, totta! Onhan se hyvä treenata. Mä nään myös joskus unia englanniksi, eli mun aivot luultavasti kuvittelee että olen jotain ihan muuta kun suomalainen 😀
Evelia
Sinut on mainittu 😉 Oli pakko väsätä tällainen itsekin!
http://www.lily.fi/blogit/isona-minusta-tulee-vesimeloni/24-outoa-ja-turhaakin-turhempaa-faktaa