Uudessa alussa
Minä pakkaan kaiken mitä omistan, löydän rinkasta uusia taskuja ja tungen ne täyteen vanhaa elämää; suosikkiteetä, naamarasvoja ja kesäpaitoja. Yritän nukkua, tuloksetta. Vaeltelen asunnossa, joka on ollut kotini ja brändini ydinosa seitsemän vuotta. Nyt se on täynnä alivuokralaisen pahvilaatikoita ja…
Viisi viikkoa ja vappu
Iik ja kääk. Lähtöön on viitisen viikkoa (siksi poseeraankin vitosen kanssa). Minulla on tällä hetkellä kaksi to-do-listaa. Toinen on täynnä oikeita asioita: käy maistraatissa, säädä Kelan kanssa, osta pahvilaatikoita ja tyhjiöpusseja, käy vielä kerran läpi vaatekaappi, muista tehdä sitä ja…
Tulossa: suuri elämänmuutos
Viimeiset neljä vuotta olen salaa suunnitellut sitä, että vuonna 2015 teen jotain. Jotain muuta kun yleensä teen. Olen myös matkustellut paljon tänä aikana ja miettinyt lähes jokaisessa paikassa miltä tuntuisi oikeasti asua siellä. Kun olin Marokossa, halusin hetken ajan tehdä…
Matkamuistoja
Olen jo kirjoittanut siitä, miten ihanaa on poistua omasta elämästään viikoksi ja viettää aikaa matkaminän kanssa. Mitä muuta reissusta voisikaan kertoa? Ainakin sen, että rakastan näiden talojen värejä. Ja pieniä vihreitä lintuja jotka istuivat tuossa puussa. Sitä, että voi kulkea…
Matkaminän kanssa
Eilen, sunnuntaina olin kävelyllä näissä maisemissa. Nyt maanantaina, olen kotisohvalla kotihousuissa, oma teekuppi kädessä. Joka ikinen kerta kun matkustan, ajattelen sitä, miten nopeasti voi vaihtaa maisemaa ja sitä, millainen itse on. Istun viisi tuntia lentokoneessa ja olen maassa, jossa paistaa…
Vaaleanpunainen hetki
Lomaterkkuja vaaleanpunaisesta kaupungista! Kesä-Lissabon vakuutti niin, että myös talvi-Lissabon oli koettava. Värit ovat yhtä ihanat, vaikka ilma ei ole tietenkään kesäinen. Ihanaa on silti. Jo pelkkä auringon valo tekee ihmiselle ihmeitä. Loistava seinäänmätsäyshetki oli ikuistettava. Päällä luottokamat: nahkatakki, Potipotin huivi,…