Yksin baariin? Tee se näin.
Kun muutin Lissaboniin, olin usein tilanteessa: ois kiva mennä johonkin, muttei ketään kenen kanssa. Tilanne on ehkä tuttu myös niille, jotka eivät ole muuttaneet juuri ulkomaille, koska elämäntilanteet ja ihmiset ympärillä muuttuu. Suomessa en olisi koskaan mennyt yksin baariin,…
Lissabonin parhaat vintagekaupat
Lissabon ei ole varsinaisesti mikään vintageshoppailijan taivas. Putiikkeja löytyy muutamia, tosin osa on hinnoitellut itsensä vähän turhan tyyriiksi. Mutta kivoja ne ovat, samoin kun kirpparitapahtumat, joita järkätään säännöllisin väliajoin. Tässä suosikkini: Feira das Almas Joka kuun eka…
Romanttinen raflasuositus
Kerroin jo aiemmin etten tehnyt kesälle 2016 mitään bucket listiä. Muutama pikkuhaave minulla tosin oli, mm. käydä eräässä tietyssä ravintolassa. Ja koska syyskuu lasketaan vielä kesäksi, ehdin sittenkin. Eksäni määritelmän mukaan olen Maailman epäromanttisin nainen, mutta pakko myöntää että olihan…
Lissabon: suosikkiravintolani
Mikset ole tehnyt sellaista Lissabon -opasta sun blogiin, kysyi siskoni viime syksynä kun hän oli tulossa kylään luokseni. No koska siinä olisi ihan järjetön homma ja ei mulla oo aikaa, vastasin. No höpö höpö, teet sen osissa, sisko sanoi. Ensimmäisessä osassa…
Enemmän sitä, vähemmän tätä
Onneksi oikeastaan kukaan uuden elämäni ystävistäni ei pysty lukemaan blogiani. Siksi teenkin nyt vähän nolon tunnustuksen: RAKASTAN Bairro Altoa. Sitä ei kuuluisi sanoa. Ennemmin pitäisi olla näin: Bairro Alto oli ennen ok, mutta nykyisin ihan kamala. Liikaa hostelleja ja kalliita…
Miehen vinkit Lissaboniin
Minulta kysellään Lissabon -vinkkejä jatkuvasti.Niin täällä blogissa, instagramissa ja sähköpostitse. Ja hitto vieläkään en ole ehtinyt tehdä kattavaa postausta suosikkipaikoistani. Vielä joskus, lupaan! Sitä odotellessa, tässä ihanan miehet vinkit ihanaan kaupunkiin: Eastpak -reppumerkillä on mahtavat City Guidet sivuillaan, joka kaupungista…