Oliver, Elio ja myöhäisen yön ajatukset
Tulen kotiin, leikkaan mekosta heti tuotelapun irti.
Ettei kukaan tietäisi että minä olen ihan vaan niin tavallinen, että ostan Zaran alesta yhdeksän yhdeksänkymmentä maksavan punaisen kukallisen kesämekon. Koska olen aina kuvitellut olevani muka jotenkin erikoinen.
Tuntia aiemmin pyyhin kyyneleitä elokuvateatterissa. Kurotan lattialta karkkipaperini, tungen ne taskuun ja kiedon kaulaliinan tiukasti kiinni.
On satanut monta tuntia, ilma on raikas,
ihan kuten ajatuksetkin sen jälkeen kun on istunut kaksi tuntia pimeässä salissa elämässä jotain ihan toista todellisuutta kuin omaansa.
En voi kävellä suoraa kotiin, aina elokuvien jälkeen on sellainen olo. Puisto jonka ohitse kuljen, on valaistu kymmenillä kauniilla katuvalolyhdyillä. Ensimmäinen ajatukseni on ottaa siitä kuva, mutta akku on kymmenessä prosentissa enkä halua ikuistaa tätä hetkeä kuvana. Joskus aina mietin sitä. Sitä kliseistä ajatusta: ollaanko me vähemmän läsnä kun kaikki on aina vaan kuvina ja instastooreina.
Voi sitä aikaa kun lankapuhelin soi kerran viikossa. Eikä tarvinnut pohtia sitä että saikohan se nyt sen viestin ja tarkoittiko kaksi vihreää merkkiä sittenkään sitä että se on luettu.
Haluaisin vaan lillua italialaisessa pikkukylässä jossain pienessä joessa, juoda vähän viiniä ja lukea kirjoja. Ja puhua sivulauseissa tärkeistä asioista.
Olen viime aikoina miettinyt ihan tosi paljon Italiaa.
Olen käynyt siellä vain kerran, vaikka isovanhempani asuivat siellä pari vuotta ja heidän lapsensakin puhuvat kieltä edelleen. Kuvittelin vuosikausia rakastuvani Italiaan tuosta vain, heti kun vaan pääsisin sinne. Sitten vietin helteisen ja jotenkin stressaavan viikon Roomassa, enkä ole koskaan palannut sen jälkeen.
Ehkä vika oli sittenkin minussa. Ei siinä maassa. Ehkä nyt Etelä-Eurooppalaistuneena osaisin jotenkin rakastaa sitä… Ehkä.
Mikään elokuva ei ole tainnut yhtä koskettavasti kuvata sitä hetkeä kun sydän särkyy ihan lopullisesti ja tajuaa kaiken olevan ohitse. Ja sitten maailma jatkaa normaalia eloaan ympärillä. Pöydät katetaan, syödään… Vaikka itse vain kuvittelee hajoavansa pieniksi palasiksi. Ja olevansa ainoa ihminen maailmassa sillä hetkellä, sen surun kanssa eikä ikinä usko (tai halua) selviävänsä.
On pakko kävellä yöllä auki olevaan pinkkiin kioskiin. Kai teillä on vielä kuumaa viiniä? Toki, saan sen isoon take-away kahvimukiin, joka huijaa yöllisen viinihimoni näyttämään vain tavalliselta myöhäisillan kahvilta. Ihan kun ketään kiinnostaisi…
Se oli niin hyvä, huokaan alakerran baarin omistajalle, kun törmäämme alaovella. Kuulin että Madonna olisi tänään menossa tohon läheiseen baariin, hän sanoo. Aijaa.
Minä haluan vain mennä kotiin, omaan sänkyyn kuuman viinini ja Call Me By Your Namen soundtrackin kanssa.
Ja ensi kesänä Italiaan. Se on nyt päätetty.
Ja ehkä pukea vaaleansinisen rennon farkkupaidan sen kukkamekon kanssa.
—-
Go see this movie.
Tammikuu, kiitos hei
13 Comments
Pencil me in
Oi tää oli nii hyvä leffa! Kävelin päivänäytöksen jälkeen ympäri Helsinkiä ja nautin siitä leffapöhnästä joka saa kaupungin äänet tuntumaan kuin kuuntelisi niitä veden alta. Se on harvinaista herkkua että elokuva onnistuu viemään niin eri maailmaan.
saarah
Oi, niin hyvin kuvailtu, just toi fiilis oli mullakin 🙂 Ihana leffa!
Siri H
Tää oli kyllä ihan käsittämättömän kaunis ja koskettava leffa, ja jotenkin niin ainutlaatuinen ettei vastaavaa ole tullut koskaan vastaan! Kovin monesti ei tuu palavaa halua käydä katsomassa leffoja kahteen kertaan elokuvissa mutta tää on ehkä pakko nähdä heti uudestaan 😀 Soundtrack on soinut mullakin repeatilla leffan jälkeen ja varsinkin Mystery of Love <3
saarah
Hah, mä mietin ihan samaa et voisin mennä uudestaankin 🙂
ginty
Sun kuvaus kaipuusta Italiaan särki vähän mun sydämen. Rakastan sitä maata, kieltä, ääniä ja tunnelmaa niin valtavasti! Jos sulla on aikaa ja kiinnostusta, suosittelen junalla matkustamista muutamiin paikkoihin, jonnekin pieneen kylään, isompaan kaupunkiin ja ehkä meren äärelle.
Rooma on kyllä vähän ristiriitainen paikka, tykkäsin siitä oikeasti vasta kolmannella kerralla. 😀
Ja elokuva on nyt myös nähtävä.
saarah
Joo, just noin mä haluaisin tehdä! Sellasen hitaan matkan, junassa istumista, pikkukyliä ja merta. Tää pitää kyllä ehdototomasti toteuttaa 🙂
saarah
Ihan menin sanoissakin sekaisin kun innostuin ajatuksesta niin 😀
Emmio
Jos ei ole ihan varma pitääkö Italiasta kannattaa mennä ensin Sardiniaan. Turisteja huomattavasti vähemmän kuin mantereella (ainakin jos välttää eteläkärjen ja pohjoisessa aivan Olbian lähiympäristön), kaunis luonto, upeita rantoja ja maisemia, ihania rapistuneita pikkukyliä. Ruoka on myös huippua, hintataso tosin ehkä hieman korkeampi kuin muualla Italian maaseudulla.
saarah
Kiitos vinkistä! Kuulostaa just ihanalta 🙂
Katje
Kavin taman katsomassa juuri eilen, ja uppouduin ihan taysin elokuvaan. En oikeen tiennyt, etta mita tehda elokuvan jalkeen, edelliset kaksi tuntia oli niin vaikuttava kokemus. Muut salissa olleet pomppasivat ylos ja lahtivat ja mina vain jain istumaan ja miettimaan etta mita nyt?
Ajoimme pitkin Pohjois-Italiaa pari vuotta sitten (lahdimme siis Hollannista ajamaan): Como-jarvi, Milano, Venetsia, Bologna, Cinque Terre.. Rakastuimme mieheni kanssa molemmat Italiaan. Roomassa en ole itse koskaan kaynyt.
Ihania maisemia, ihania ihmisia ja se ruoka… nam!
saarah
Mulle tuli ihan sama olo! Että mitä tässä nyt pitäisi tehdä 😀
Voi että, mun Italia-kuume nyt vaan nousee 🙂
Purrr
En ole vielä nähnyt tuota elokuvaa, mutta menossa pian, uskon että rakastan.
Ja minä rakastan Italiaa. Haluaisin käydä siellä joka kesä. Olen nyt kahtena kesänä kierrellyt siellä, käynyt Roomassa, Napolissa, Milanossa, Ostunissa, La Speciassa. Rakastan kulkea siellä junissa, katsoa maisemia. Paljon on vielä nähtävää! Olisimpa rikas ja voisin hankkia sieltä toisen asunnon.
saarah
Mee ihmeessä 🙂
Oi että, kakkosasunto Italiassa kuulostaa kyllä ihanalta haaveelta!