Asuja ja asioita, jotka jäivät mieleen
Muistan miehen, joka joi kanssani kuusi tuntia viiniä katsomatta kertaakaan puhelintaan. Minä katson puhelintani kerran, sitten tajusin että tänä iltana haluan katsella jotain aivan muuta. Minulla oli roosan värinen trikoomekko, joka päällä tunnen oloni aina erityisen hyväksi ja kengät, joita en käyttäisi Suomessa, koska ne ovat rikki, mutta jotka jalassa kävelen usein liukkaita katukivetyksiä ja ajattelen: näillä mennään vielä.
Muistan aina mitä minulla on ollut päällä minäkin iltana.
Kun tapasin ensimmäisen poikaystäväni yhdeksänkymmentäluvulla, olin pukeutunut sekä mekkoon että farkkuihin. Koska silloin vaan pukeuduttiin niin. Muistan lukioajoilta sellaisen paidan, jonka ostin viidelläkymmenellä pennillä kirpparilta ja jonka rintamuksessa luki pienellä fontilla Happy days. Lukiovuodet eivät olleet niitä onnellisimpia elämässäni, vai olivatko? Muistan yksittäisiä asuja, hetkiä ja salaa alaikäisenä juotuja viinilasillisia erään baarin yläkerrassa, mutten juuri muuta. Tai muistan paljonkin: muistan sen pian siintävän vapauden tunteen ja ajatuksen siitä, että tässä voin päättää millainen aikuiselämä minulla sitten joskus onkaan.
Tietenkään se elämä ei mennyt yhtään niin kuin olin suunnitellut.
Ja miltä tuntui ensimmäisen kerran rakastua ja nukkua jonkun vieressä lähes joka yö ja yhtäkkiä tajuta että onko teininä siksi niin kummallinen olo koko ajan kun ei ole enää lapsi ja ole koko ajan jonkun sylissä ja läheisyydessä ja sitten kun yhtäkkiä onkin ja voi heivata kaiken sen kalvavan epävarmuuden nurkkaan ja olla vaan jonkun lähellä.
(Ja sitten särkeä sydämensä ja saada sen epävarmuuden taas takaisin).
Kun tapasin erään toisen miehen, olin pukeutunut mekkoon, josta pitkään käytin nimitystä flaksimekko. Olin ommellut sen itse, eräänä keväisenä iltana istuessani valkoisella lautalattialla, levittäen kaikki kankaat ympäri olohuonetta ja suunnittelemassa sitä, mitä missäkin uudessa mekossani kokisin sinä kesänä. Ompelin jossain vaiheessa koko ajan, usein siinä vaiheessa kun piti olla jo etkoilla jossain, olin usein vielä kiinni ompelukoneessa ja taisin joskus lähteä ulos puolivalmis tekele päällänikin.
Ja yhtäkkiä muistan kuinka kamalasti kaipaankaan etkoja valoisina kevätiltoina.
Sinä kesänä en kokenut juuri mitään missään niissä mekoissa. Irtisanouduin työpaikasta jossa ahdisti olla, söin jäätelöä ja join kuohuviiniä viimeisen työpäivän iltana ja koko aikuisuus pelotti taas vähän. Myöhemmin sinä syksynä tapasin erään ihan toisen tyypin siinä mekossa ja sitten vuosia myöhemmin kun tipautin sen kierrätyslaatikkoon, mieleeni syöksähti yhtäkkiä takaisin kaikki ne tunnetilat.
Se kun se sanoi ettei ole koskaan tuntenut samalla lailla. Se miten tapailimme salaa vaikka kuinka kauan, ettei kukaan saisi tietää. Ne viestiketjut ja sen hetken, jolloin tajusimme että kaikki ympärillä tiesivät, koska tietyt asiat kuulemma näkee kilometrin päähän.
Muistan edelleen, kuinka paljon sattui se hetki, kun kaikki olikin ohitse. Tuntui samalta kuin lapsena kun tippui keinusta ja hengitys salpautui. Mutta noin kahden kuukauden ajan.
Kun katselen kuvia kolmen tai neljän vuoden takaa, minulla on samat vaatteet kuin tosi usein edelleen. Se roosan värinen neule, jonka ostin kahtena kappaleena, koska tiesin että tulisin käyttämään sen aivan puhki. Se minulla oli päällä sinä ja sinä päivänä, siellä ja tuolla, ihan merkityksettömissä hetkissä.
Vuosikausia, silloin nuorempana, matkustin siskoni kanssa. Hänellä oli aina matkaneule, se sama punainen, joka on jokaisessa kuvassa eri maissa ja kaupungeissa. Meillä oli myös kuvissa aina mojovat matkafinnit, koska siinä iässä sellaisen sai syötyään reissussa karkkia ja sipsejä koko ajan. Nykyisin kaipaan sitä tunnetta, kun on ekoja kertaa ulkomailla ja tajuaa miten suuri maailma onkaan ja miten pienessä kuplassa sitä onkaan elellyt itse.
Muistan kun kiipesin aidan yli puistoon Lontoon Sohossa, jäin hameen helmasta kiinni ja tipuin alas ja jalkani turposi muodottomaksi. Ja sen puolitutun lontoolaispojan, joka tarjoutui kantamaan minut kotiin reppuselässä ja en ollut oikeastaan koskaan ennen käynyt kokonaista keskustelua englanniksi. Muistan sellaisen avoselkäisen topin, jonka ostin hippikaupunginosasta samalla reissulla ja kaupan myyjänainen sanoi minulle kirkkaalla suomenkielellä, että selkäni on tosi kaunis.
En ollut koskaan edes ajatellut että kenenkään selkä voi olla kaunis.
Tai että voisin tehdä sellaisia asioita kun vaikka matkustaa jonnekin viraaseen maahan, istua siellä takapihalla viinilasi kädessä joidenkin erimaalaisten ihmisten kanssa ja puhua kaikista asioista jotka ovat erilaisia.
Muistan mitä minulla oli päälläni kun muutin Lissaboniin. Harmaa teepaita ja mustat farkut. Muistan mitä minulla oli päälläni kun rakastuin Portossa, mihin verhouduin niinä iltoina kun halusin vain pois koko maasta, jonnekin missä oli ystäviä ja kaikki vanhaa ja tuttua.
Muistan tämän helteisen kesäpäivän, jolloin hengasin kolmen ystävän kanssa puhuen ihan hirveistä ja sitten ihanista asioista. Kylmän viinin ja nämä ihan suunnittelemattomat mekkokuvat, jotka osuivat tielleni kun tyhjentelin puhelimen kuva-arkistoa.
—-
Outfit memories from last summer.
Ahdistavia astioita
17 Comments
Saranda
Rakastin tätä postausta koska mullakin on vahvoja muistoja aina omista vaatteista. Parasta on se kun käytämme kahden siskoni kanssa tosi paljon samoja vaatteita ja usein jaamme omia muistoja niihin liittyen. Eilen mulla oli päällä siskoni hame jossa hän tapasi nykyisen aviomiehensä 11 vuotta sitten. 😀
saarah
Oooh, ihanaa!
Musta tollaset vaatemuistot on ihania, mulla on ainakin tosi visuaalinen muisti ja ajattelen kaikkia tuollaisia muistoja jotenkin pieninä elokuvapätkinä: tuossa mä silloin kävelin se mekko päällä ja tältä se näytti ja tää oli mun fiilis 🙂
Vierailija
… ja pakko vielä kommentoida tähänkin, että mulla on ihan samanlainen leffamainen muisti, ne hetket tallentuu jotenkin erilaisena kuin muut, kirkkaampana ja vivahteikkaampana, ikään kuin eri osaan aivoista ja eri tavalla, outoa 😀
riik
Vanha punainen reissuvillatakki – oi niitä aikoja!
saarah
Mullahan oli siitä toinen versio, vähän eri punainen vaan 😀 Voi niitä aikoja!
kauno
Olipa kaunis kirjoitus. Osaat kaapata koskettavalla tavalla niitä arkisia hetkiä, jotka ovat varmasti monelle merkityksellisiä, mutta niin helposti kuvailtavissa sillä lailla latteasti. Sinä et kuvaile niitä latteasti vaan elämänmakuisesti.
saarah
Kiitos! Tää oli ihanasti sanottu 🙂
Vierailija
Aivan ihana kirjoitus!
Minulla on vielä kotipaitana paita, joka päällä tapasin mieheni. Tästä on jo sen verran aikaa, ettei tuota paitaa voi enää pitää ihmisten ilmoilla. 🙂 Ja matkoilla (ja kesällä Suomessa) minulla usein samoja vaatteita, kiva joskus miettiä missä kaikkialla on ollut tämä mekko tai hame päällä ja mitä silloin on tapahtunut.
saarah
Ooh, ihana muisto 🙂
Vierailija
Oijh… <3
Vierailija
Tätä postausta oli kiva lukea! Itsellä on niin samanlaisia muistoja. Myös tuoksut ja musiikki (tutkitustikin) tuovat vastaavanlaisia muistoja mieleen.
Hauskaa, muistan myös, kun mun selkää kehuttiin. Se oli ensimmäinen ja ainoa kerta (tähän mennessä) – maattiin silloisen teiniajan poikaystävän kotona yläkerrassa (ilman vaatteita :D).
En ehkä ole aiemmin kommentoinut, mutta halusin vielä sanoa, että juttujasi on ihanaa lukea. Toivottavasti kirjoitat vielä pitkään!
Aurinkoista kevättä Saara!
saarah
Kiitos, tää oli ihana kommentti! Aion kirjoittaa vielä pitkään, tavalla tai toisella 😉
neean
Jostain syystä tuli pala kurkkuun tätä lukiessa. Olipa vaan kaunis kirjoitus.
<3
saarah
Kiitos <3
Helmi Kekkonen
Ihana tää, kaikin tavoin, tunnistettava. Mä muistan samoin, myös sen mitä muilla on ollut päällä. Mieheni villapaidat, omat mekot, ystävien takit. Mitähän sitä sitten onkaan unohtanut?
Lempeää kevättä vai onko siellä jo kesä <3
saarah
Kiitos <3
Täällä on kevät ihan myöhässä, vielä hytistään sisällä tuplavillapaidassa ja triplasukissa…
venlakatriinas
Tämän postauksen lukemista olisi voinut jatkaa vielä pitkään. Aivan ihana ja koukuttava postaus, joka toi mieleen omia muistoja siitä, milloin mitäkin vaatetta on käyttänyt ja miten hyvin sen muistaakin. Täällä ilmottautuu yksi, joka toisinaan heittää vaatteen pois jopa sen vuoksi, että siihen liittyy huono muisto ja sitten taas säilyttää sen rikkinäisimmän paidan, koska se kantaa mukanaan hyviä muistoja. Oli hyvä päätös klikata tähän postaukseen, kiitos että kirjoitat! 🙂