Kirjasuositus kesään
Asioita joita kaipaan:
– iso kukallinen teemukini
– valkoinen lautalattia
– hetki, jolloin olin vasta aloittanut tämän kirjan
—–
Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, oli ensimmäinen kirja pitkiin aikoihin, johon ihastuin heti. Luin sen nopeasti läpi ja olen miettinyt sitä hyvin paljon jälkikäteen.
Kirjassa 38-vuotias Mia on elämäänsä ja mainos- ja kustannustoimittajan työhönsä kyllästynyt helsinkiläisnainen. Hän haluaa jäädä vuodeksi vuorotteluvapaalle työstään, muuttaa Japaniin ja tutkia tuhat vuotta sitten Heian-kaudella elänyttä hovinaista, Sei Shonagōnia. Ideana on myös kirjoittaa aiheesta kirja. Oi, kuinka samaistuinkaan häneen heti alusta lähtien! Kirjan lukeminen osui itselleni muutenkin sopivaan saumaan. Luin sitä, pakkailin omaisuuttani ja mietin omia tulevia “irtiottovuosiani”.
Kirjassa on paljon listoja ja näin lista -ihmisenä, tämä kirjoitustapa miellytti heti. Kirja on sekoitus tietokirjaa sekä hyvin henkilökohtaista, jopa päiväkirjamaista kirjoitustyyliä. Siinä kuvaillaan arkipäiväisiä ja pieniä havaintoja vieraasta maasta ja rinnastetaan niitä Sei Shõnagonin ikivanhoihin teksteihin. Mukana on myös paljon tietoa Japanilaisesta kulttuurista ja elämästä.
Asioita joita ei voi verrata
Kesä ja talvi. Yö ja päivä. Sade ja auringonpaiste. Nuoruus ja vanhuus. Henkilön nauru ja suuttumus. Musta ja valkoinen. Rakkaus ja viha. Sade ja usva. Kun on lakannut rakastamasta jotakuta, tuntuu kuin hänestä olisi tullut toinen ihminen, vaikka hän on edelleen se sama.
Mia kuvaa kirjassa myös erittäin hyvin tunnelmia ennen suurta irtiottoa. Voisin allekirjoittaa hänen pohdinnoistaan jokaisen. Monessa muussakin kohdassa kirjaa lukiessa tulee joo, just noin mäkin ajattelen -fiilis, mikä saa kirjoittajan tuntumaan jopa läheiseltä ihmiseltä. Kirja saa myös aikaan matkakuumeen ja janoamaan reissua Japaniin entistä enemmän.
—–
Jos haluat helppoa mutta ajatuksia herättävää luettavaa puistossa makoiluun, iso suositus tälle kirjalle. Mutta varo, ajatus irtiotosta saattaa hiipiä myös omaan mieleesi. Ja sitä onkin vaikea saada sieltä mielestä pois…
—–
Best book I´ve red in a long time:
Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin
Let´s hope there will be English version of this someday.

Ihania ja ärsyttäviä asioita
You May Also Like

Kaksi puhuu, yksi piirtää
January 6, 2018
Uusi suosikkisalaattini
January 30, 2019
10 Comments
Reetta V.
Oi ihana kirja! Pitääpä ehkä lähteä tästä kirjastoon …
saarah
Jee! Luulis että tohon ei enää oo kamalaa jonoa, on kuitenkin jo 2013 ilmestynyt 🙂
Eiksjoo
Tää kirja on mun kesälukemispinossa 🙂
saarah
Mahtavaa! Raporttia odotellessa 🙂
Eiksjoo
Jee, tulee aikanaan 🙂
Liina-Liina
Joo, tämä on ihana kirja – ja mulla kans kun luin vuosi sitten niin aiheutti aivan hirveän irtiottohimon, vaarallista suorastaan 🙂
saarah
Voin kuvitella! Anna muhia siellä ajatuksissa ja toteuta sit joskus 🙂
riik
ei siis kotiäideille. Mitähän täällä tapahtuisi, jos ottaisin pienen irtioton…? 😀
saarah
Mäkin aina ajattelin, etten voi tehdä irtiottoa koska mulla on vakkarityö ja ihana asunto. Ne on järjestelykysymyksiä kato vaan 🙂
riik
mä kyllä vähän luulen, että asunto pärjää vähän eri tavalla itsekseen kuin lapsi ja koirat… 😀