Uusien unelmien aika
Saara elää unelmaansa Euroopan aurinkoisimmassa kaupungissa, julistaa Ilta-Sanomien juttu,
isolla mustalla boldilla otsikolla.
Sataa kaatamalla vettä jo kolmatta päivää. Kylmyys ja kosteus tunkeutuu luihin ja ytimiin, sisälle kivitaloon jokaisesta ikkunasta ja ovenraosta, ei lähde edes sillä että laittaa ikivanhan lämmittimen päälle. Se rohisee ja vie sähköä niin paljon, että voisin melkein laskea hinnan jokaiselle lämpimälle tunnille.
En tee sitä, koska alkaa ahdistaa.
On vaan kylmä. Tuplavillasukat, kaksi silkkipaitaa, neule, villaneule, peittomainen villahuivi.
Ja tietysti törmään sitten siihen mieheen, jota tapailin viime talvena. Siihen, jonka kodissa on lämmitys. Ja takka. Takan edessä kaunis sohva, jolla voi istua ja juoda viiniä ja sanoa huolettomasti:
En edes muista kuinka kylmä mun asunnossa on.
Muistanpas.
Sitä kun ei vaan unohda. Paitsi sitten kesähelteillä kun valittaa siitä että pitää hikoilla ja kivuta ylämäkiä ja miksei koskaan sada.
En edes muista miksi me lopetettiin tapailu, ajattelen miehestä. No muistatpas, sanoo ääni päässäni.
Sitten on yksi aurinkoinen iltapäivä. En voi tehdä töitä, koska kättäni särkee. Kumautin sen edellisenä päivänä kahvilan pöytään ja vaikkei mitään näkyvää olekaan, sitä vihloo ilkeästi kun yritän käyttää tietokonettani.
Ei sada, halleluja, ajattelen ja riennän pikavauhtia ulos. Syön lounasta yksin, kahvilassa ei ole muita kuin minä ja tarjoilija. No kello onkin kolme jo.
Kävelen Alfamaan asti. Eksyn pikkukujalla, jaahas tuostahan sitä pitikin mennä. Aurinko helottaa taivaalla pitkästä aikaa. Tulee hiki, otan huivin pois, tulee kylmä, laitan sen takaisin.
Kävelen sellaisen baarin ohitse, jossa oli kerran ihana ilta.
Elää unelmaansa.
Sitä minä mietin koko päivän.
Elää unelmaansa. No ei nyt sentään.
Elää arkea, ennemminkin. Tai no, unelmoin vuosikausia sellaisesta elämästä jota eläin nyt. Siinä se on oikeassa.
Mutta viime aikoina on alkanut tuntua siltä, että nyt olisi uusien unelmien aika.
Niiden toteuttaminen kun usein vie vuosikausia.
Voisi siis aloittaa…
—-
13 Comments
Saranda
Tää teksti oli taas niin hyvä! Ihanaa luettavaa just ennen työpäivän alkamista. 🙂 Toivottavasti kaikki sun unelmat toteutuu!
saarah
Oi kiitos, mäkin toivon 🙂 Ja samaa toivon sulle kans <3
Nettanen
Tässä tiivistyi jotenkin niin hyvin koko elämisen kieroutuneisuus. Jos käyttää vaikka vuosikausia unelmoimalla jostain ja tavoittelemalla kyseistä asiaa, ja sitten sen saavuttaa, niin tietyn ajan päästä siitäkin suuresta unelmasta tulee kuitenkin “vain” arkea, vaikka se toki voikin olla tosi hyvää arkea. Ja sitten ihminen tarvitsee taas jotain uutta, mitä jahdata. Koska sellaisia me ollaan. Hmm, menin tosi filosofisiin mietteisiin, kiitos tästä 😀 <3
lipe
Haha just noin, ja mun mielestä just niin sen kuuluukin olla! Kuhan nauttii myös siitä unelmoinnista ja arjesta, niin toihan on ihana “kierre”! Sitä jaksaa paremmin kun on mitä öh ei “odottaa” vaan “mitä kohti tehdä töitä”.
saarah
Todellakin! Olen miettinyt tosi paljon sitä että entäs kun unelma on toteutettu, mitäs sit. Tavallaan se on just hyvä juttu, pysyy liikkeessä eikä jää lillumaan – ainakin niin pitäis olla. Et sit kun taas jaksaa, voi alkaa jahdata jotain muuta, jotain uutta unelmaa.
Olen ainakin itse huomannut olevani tosi nopeasti kyllästyvää sorttia. Hyvässä ja pahassa…
Tepita
Niin totta! Itselläni oli juuri viime vuonna kriisin paikka kun kaikki unelmat oli jo saavutettu ja piti keksiä uutta unelmoitavaa, mutta en oikein tiennyt mitä haluaisin elämässä tapahtuvan seuraavaksi.
Toisaalta taas olen tuostakin kriisistä iloinen, sillä tunnen paljon ihmisiä jotka eivät osaa tai uskalla unelmoida, ja sekös olisi kamalaa :/
mies
Yritin keksiä jotain negatiivista tuosta artikkelista, mutta ei nyt tullut näin nopeasti lukien mitään mieleen.
riik
Pysy kuitenkin Euroopassa, jooko?
saarah
Lupaan <3
mamofonia
Älä ikinä lopeta kirjottamista, ethän!
saarah
En varmasti lopeta 🙂
anniinantarinat
“Elää unelmaansa. No ei nyt sentään.
Elää arkea, ennemminkin. Tai no, unelmoin vuosikausia sellaisesta elämästä jota eläin nyt. Siinä se on oikeassa.”
Oon pohtinut tätä kans kovin, kun monien vaikeiden vuosi(kymmeni)en jälkeen oon lopultakin tilanteessa, että mulla on elämässä kaikki aikalailla just kuten olin unelmoinut. Toisinaan oon liikuttunut kyyneliin siitä, miten hyvin mulla on asiat nyt. Miten hyvä elämä mulla on nyt. Ja sit tulee huono päivä ja kaikki suututtaa ja vituttaa ja seuraavaksi iskee syyllisyys, että miten kiittämätön pitää ihmisen olla, kun kaiken onnellisuuden keskellä jaksaa kiukutella ja angstailla ja ahdistua. Mut sitten aina koitan muistaa, että se kaikki on se unelmien elämisen elämis-osuus. Elämiseen kuuluu just ne turhautumiset ja huonot päivät. Ja jos asiat on muuten hyvin, niin ne huonot hetket kestää paremmin. Tai ainakin minä kestän, muiden puolesta en toki voi sanoa.
Mutta sekin on jotenkin kutkuttavaa, kun on toteuttanut unelmansa ja seuraava vaihe on alkaa pohtia uusia unelmia ja niiden toteuttamiskeinoja. Kyllä ne sieltä avautuu jonkun mutkan takaa. Etsiminenkin on kivaa, ainakin kun sen voi tehdä omaehtoisesti halusta eikä vaan olosuhteiden pakosta. Tsemppiä matkalle, mihin ikinä se viekin!
saarah
Tää oli kyllä niin hyvin kitetytetty, kiitos <3
Mulla on ihan sama juttu, kiukuttelen huonoina päivinä ja sitten iskee ahdistus siitä, miten kiittämätön oonkaan! Saan asua ihanassa suosikkikaupungissani ja tehdä tosi paljon kivoja asioita, työkseni ja vapaa-ajalla. Mutta silti välillä tekee mieli marista että kaikki on ihan paskaa ja miks mulla on aina tällaista. Toi unelmien elämisen elämis-osuus oli kyllä niin hyvä termi, kiitos!