Uskaltamisesta (ja juustotoasteista)
Mitä sää otat,
tyttö kysyy minulta kun istun pöytään. Punaviiniä, vastaan ja esittelen itseni. Me ollaan Nykistä, mutta ollaan asuttu Meksikossa vuosikausia ja nyt täällä, hän sanoo. Käy ilmi, että olemme lähes naapureita, joten sovimme jo aurinkoisen päivän lounastreffejä läheisen ranskalaiskahvilan terassille ekan vartin aikana.
Elämääni on ilmestynyt yhtäkkiä paljon uusia ihmisiä ja siitä voi olla vain yhtä mieltä:
Helvetin virkistävää.
Olemme istuneet siinä samassa baaripöydässä useasti viimeaikoina. En voi yhtäkkiä olla vertaamatta elämääni jenkkisarjoihin, joissa aina on oma booth tai vakkaripöytä (Miten niin olen katsonut liikaa Frendejä ja HIMYM:iä?). Kun elää elämäänsä yhtäkkiä kokonaan englanniksi, välillä tuntuukin siltä, että olisi sitcom-sarjassa uutena päähenkilönä. Se tyttö, jolla on tukka kampaamatta aika usein, mutta joka vastaa lähes aina viestiketjuun: I could use a drink.
Musta te näyttäisitte siltä että voisitte olla Wes Andersonin leffan pääpari, sanon ystävälleni, joka kertoo olevansa salaa ihastunut laihaan komeaan baarimikkoon, joka kantaa viinilasillisia pöytäämme. Kun tilaa juustotastin, se tuodaan juhlallisesti koristeellisen tarjoilukuvun alla. (Olen syönyt viimeisen puolentoista vuoden aikana varmaan sata juustotastia, se kun on lähes aina baareissa ainoa vegeruoka). Mutta kuuma valuva juusto ja punaviini vaan on niin klassisen hyvä yhdistelmä, varsinkin kaatosateisena kylmänä perjantaiyönä.
Elämäni on ollut viimeaikoina välillä niin ihanaa, että on täytynyt mennä baarin vessaan katsomana itseään peilistä ja sanomaan itselleen: Kato nyt, näin kivaa voi olla. Ja sitten taas välillä sellaista, että olen mennyt yksin lukemaan kirjaa katukahvilaan ja alkanut vahingossa itkeä ja huolestunut tarjoilijapoika on kysynyt, oliko kahvissa jotain vikaa.
Tämän väliaikaisen elämän väliaikaisuus ja rajallisuus, uudet ihmiset ja vanhojen kaipaaminen, jatkuva epämukavuusaluella hiihtely ja jotenkin niin älyttömän vaihtelevat mielialat ovat välillä jopa vähän pelottavia.
Ja sitten kuitenkin nautin niistä ihan hulluna.
Mikään ei ole tylsempää kuin tylsä ja tavallinen, no ei tässä mitään –elämä. Paitsi sitten kun sattuu jotain ja kaipaa sitä tavallista no ei tässä mitään –elämää. Niin se menee, olen kokenut sen sata kertaa. Tyytymättömyyden määrä kun elämässä on aika vakio, sen kohteet vaan vaihtelevat.
Sinä iltana kävelen baarin vessasta takaisin pöytään, sanon ihmisille että on ihana tuntea heidät ja kun kippistän viinilasillisellani, kippistän oikeastaan itselleni.
Niin, huomaatko, elämäänsä voi muuttaa vähän. Muistatko kun ujostelit englannin puhumista, hiusten pitämistä tällalailla, vähän erikoisesti pukeutumista, suoraan puhumista, uusien ihmisten kanssa ystävystymistä, ulkomaille muuttamista. Muistatko kun joskus arastelit pyytää uusia tuttavia kahville, kun ajattelit että entä jos ne sanookin ei tai jos ne sanoo joo ja sitten ei olekaan mitään puhumista siellä kahvilla.
Ja sitten vaan uskalsit ne kaikki. Ja uskalsit uskoa että pienten juttujen uskaltaminen vie isompien äärelle. Ei aina, mutta aina joskus.
Kippis ja kiitos. Ihan hyvin sä vedät.
(Ja vaikka tuntuu, että olen kirjoittanut tämän blogipostauksen uusien asioiden uskaltamisesta jo viisitoista kertaa, teen sen silti taas. Jos vaikka joku ajattelisi, että hitto tänään uskallan pyytää vaikka jotain puolituttua perjantaiviinille).
—-
Living abroad is a crazy rollercoaster of feelings. Or maybe it´s just me.
ANALOG
31 Comments
Emma Anni
Ihana kirjoitus siitä, miten epämukavuusalueellaankin voi nauttia <3. Kirjoitat todella hyvin, ilo lukea. Kiitos! 🙂 ja tästä teemasta voikin kirjoittaa vaikka sata kertaa.
saarah
Kiitos!
Epämukavuusalue on kyllä jännä asia. Vihaan sitä sanana, mutta tilana sit rakastan ja kans vihaan tosi vaihtelevasti 😀
Tiiaanna
saarah
Joo, tää asia on jotenkin viime aikoina kirkastunut mulle. Kun ei ole räntäsadetta mistä valittaa, valittaa sit homeesta. Kun ei oo jokapäiväistä työmatkaa, valittaa siitä et tekee kotona hommia jne 😀
Nica
Jes, ihana kirjotus taas! Ihan samoja juttuja on tullut pohdittua viime aikoina.
saarah
Kiitos! Nää on jänniä asioita, joita varmaan pohtii loppuelämänsä 🙂
Vierailija
Ihana, ihana, ihana teksti!
saarah
Kiitos! Kiva kun luet ja kommentoit 🙂
Vierailija
En kestä, tämä postaus (kuten niin moni muukin teksti) aiheuttaa taas valtavan ikävän Lissaboniin ja lentolippumetsästysrumban. Ehkä tänä kesänä vihdoin nuo kukkulat kutsuvat 🙂
saarah
Mä NIIN ymmärrän! Toivottavasti löytyy hyvät lentoliput ja pääset kipuamaan kukkuloita helteessä 😀
Shhhhh
“Ihan tavallista kuuluu” -elämänvaiheessani kaipaan välillä Jotain Muuta. Muistan kyllä, miten väsynyt silloin joskus ennen oli mm. hoitamaan asioita vieraalla kielellä. Mitenhän tähän ihan tavalliseen saisi edes välillä erityisen hohteen? Ei ole näkynyt maailmanmatkaajia S-marketin kassalla. (Lievää sarkasmia)
saarah
Hahahaaa, näin se just on! Ja mä eilen kaipasin S-marketin valikoimia, kun teki mieli karjalanpiirakoita (niitä pakastealtaan), yhtä tiettyä teetä ja mustaviinimarjoja 😀 😀
EllaGusGus
Asiaa! ”Väliaikaisen elämän väliaikaisuus ja rajallisuus” – sitä mäkin oon pohtinut (ja stressannut) viime päivinä. Mielialat vaihtelee tosi paljon, ja kaipaan ystäviä, mutta oon tää silti kaiken epävarmuuden arvoista. Ihanaa viikonloppua sinne!
saarah
Joo, toi mielialojen vaihtelu on kans kyllä mulle uutta, Suomessa olin niin kauheen tasainen 😀 Mutta kiva välillä elää tällaista, on tosiaan epävarmuuden arvoista.
Ihanaa viikonloppua sinne kaukaisuuteen! Just eilen luin sun blogia 🙂
Hanna Maria
Vitsit, kumpa uskaltais vähän enemmän!
saarah
Emmäkään aina uskalla, mut joskus 🙂
ReettaM
Ihana teksti! Saan paljon rohkeutta tehdä pelottavia juttuja näistä sun teksteistä, koska oot niin avoin siitä, että joskus jännittää ja joskus vituttaa, mutta teet silti.
Kippis sille! 🙂
saarah
Aivan, noin se just menee. Ja koen että pitää myös kertoa se rehellisesti 🙂
Helmi Kekkonen
En malta edes kirjautua kun oon niin että ah!!!!
saarah
<3
SV
Hei! Löysin sun blogin joskus alkuvuodesta ja sen jälkeen oon käyttänyt tuntikausia tän lukemiseen. Oot virkistävän rehellinen, kerrot hyvistä ja huonoista fiiliksistä, rakastan niitä kuvia mitä sulla postauksissa on ja mikä harvinaista – tykkään myös niistä postauksista missä suosittelet jotain taiteilijaa, vaatemerkkiä tai mitä ikinä. En oo koskaan aiemmin tykänny bloggaajista, jotka käyttää kokonaisen postauksen vaan jonkun suunnittelijan fanittamiseen mutta tässä se kolahtaa!
Samaistun kauheasti myös kun kerrot kulttuurishokeista ja siitä, miten vieraasta kulttuurista jotkin asiat tuntuu todella omilta vaikkei ne suomalaisuuteen kuulu, itsekin muistan nuo tunteet ulkomailla työskentelystä ja asumisesta.
Sun blogi on parasta luettavaa parin punkkulasin kera, kiitos kun kirjoitat.
saarah
Oi kiitos! Mulla oli huono päivä ja tän kommentin lukeminen pelasti sen 🙂
mmmmmmm
Tää blogi on vaarallista luettavaa parin punkkulasin kera, sillä silloin tekee yhtäkkiä mieli irtisanoutua yliopisto-opinnoista, vuokrata kämppä Pariisista ja ryhtyä kahvilatyöntekijäksi. Tai jotain muuta hieman äkkipikaista ja hullua. (Mut just parasta haaveilua!)
saarah
Oi IHANAA, just oikea tunnetila 😉
MariyaS
Todella hyvin kirjoitettu inspiroiva postaus! Nautin aidosti tätä lukiessa ja tuli jotenkin kiva ja jollain tavalla kevyt fiilis:)
saarah
Kiitos, ihanasti sanottu 🙂
Mia K.
Upea sinä ♡ rehellistä ja elämää. Sun näköistä!
Kun asun pois Suomesta niin se tunne, kun voi ja saa olla rehdisti suora ja puhua niinkuin ajattelee. En ees tiedä, mikä tukkolukko ilmestyy sieluun, aina kun täällä yrittää olla sama itsensä kuin ulkomailla?
Mutta kiitos, uskallan enemmän!! Kiitos ♡
saarah
Kiitos <3
Usko pois et oon miettiny samoja asioita NIIN paljon viimeisen kahden vuoden aikana 🙂
Mia K.
Uskon!! Mua haluis kiinnostaa silti tietää, mikä juttu tää on!!?! Mikä täällä ihmisiä estää olemasta samanlaisesti kuin muuallakin euroopassa?? Häpeä, huono itsetunto, tavat, tottumukset? Silloin ois jo jonkun alkaa aika rikkoa tätä kaavaa! Huh 😉
saarah
Mä uskon että se on tosi pitkälti just toi tavat ja tottumukset. On jotenkin paljon helpompi olla vähän erilainen ja rohkeampi uudessa ympäristössä kun siellä vanhassa. Muistan Suomessa aina suunnitelleeni että nyt alan sellaiseksi ja sellaiseksi tyypiksi, mutta ei se koskaan vaan jotenkin toiminut. Siksi liputankin ihan hulluna kaikkien repäisyjen ja epämukavuusalueiden ja muutosten puolesta, oli ne sit suuria muutoksia tai edes vaikka pariviikkoisia testejä siitä, olisiko sitä sittenkin erilainen siellä eri ympäristössä.
Kyllä mä myös koen olevani tosi samanlainen täälläkin, ei se ulkomaille muuttaminen sitä perusluonnetta kuitenkaan muuta, mut saattaa olla mahis päivittää sitä vähän 😉
Mia K.
Jep! Niinpä 🙂
No, mulla onkin tapana tehdä näitä ns empiirisiä kokeita ♡ 🙂 joten, sen aioin tehdä! Toki olen tehnyt sitä ennenkin, mutta kokeillaan nyt vielä! Espanjassa asuessani olen ehkä enemmän MINÄ!
☆☆☆