Kiireestä, ajasta ja vielä yksistä
Tulen kotiin vasta tosi myöhään,
olen edelleen ihan täynnä hiekan ja aurinkorasvan muodostamaa outoa mönjää ihollani, ihan sama, tätä se on kesällä, ajattelen, ainakaan en haaskannut aurinkoista päivää kävelemällä vain ylämäen ylös puistokahvilaan ja sitten kauppaan ostamaan hunajamelonia jota syön yöllä sängyssäni pikkulusikalla samalla kuin katson Frendejä Netflixistä niin monenteen kertaan että oli pakko hiljentää ääni läppäristä alkumusiikin ajaksi vaikka minun lisäkseni koko talossa ei olekaan muita kuin väliaikaiskämppikseni, joka käyttää kaiken aikansa jaarittelemalla puhelimessa kaukosuhdepoikaystävänsä kanssa.
So no one told you life was going to be this way… ja niin edelleen.
Istun vihreälle samettisohvalle ja avaan ikkunat tuuliseen kesäyöhön. Olen juonut vain kaksi lasia viiniä illallisella mutta koska ne ovat sellaisia jättikokoisia, tekee mieli juoda nyt sellainen kolme litraa vihreää teetä, jonka tekeytyessä kumoan lasillisen vitamiiniporetabletin värittämää vettä. En aio olla tänä kesänä ollenkaan krapulassa, mietin mahtipontisia sanojani alkukesältä ja sitten mietin sitä neljänkymmenenneljän asteen kesäpäivää jolloin krapulassa oleminen olisi varmaan ollut ihan tappavaa. Minä heräsin siihen aamuun kello yhdeksän ja keitin teetä hikoillessani aamutakissani ja toivoin keittiön vieressä olevan makuuhuoneen oven avautuvan, jotta voisin puhua jonkun kanssa enkä vain pyöritellä päässäni sitä järjetöntä unta, jossa kerroin kymmenen vuoden takaiselle kesäheilalle että mietin häntä edelleen aina joskus.
Unet kun eivät ole yhtään totta, eivät eivät eivät.
Olen viime aikoina ollut ihan hirveä menneisyydessä velloja ja sitten samaan aikaan etukäteis-nostalgikko.
Olen tuijottanut junan ikkunasta sinistä merimaisemaa kilometrikaupalla ja ajattellut jo nyt kaipaavani sitä sitten kun minulla ei ole enää varaa asua Lissabonissa. Matkustan junalla rannalle aika harvoin, mutta viime aikoina sen maiseman näkemisestä on tullut jotenkin hyvä olo.
Ainakaan en tuhlaa hellepäivää…
Mitä se ajan tuhlaaminen edes oikein on, kysyy kiireistä elämää elävä ystävä jokunen viikko aiemmin. Minulla ei edes ole aikaa, tai jos on, käytän sen nukkumiseen ja työnteosta palautumiseen. En oikein tiedä mitä sanoa, en siis sano yhtään mitään. Minulla kun sen sijaan on aikaa niin paljon, että joskus kävelen kaksi tuntia kauppareissulta harhautuneena ympäri kaupunkia ja saatan sen jälkeen mennä vielä kotiin vaihtamaan lenkkarit jalkaan ja jatkaa kävelemistä.
Kun oikeastaan en tykkää tehdä juuri muuta kuin kävellä, juoda kahvia, lukea kirjoja ja juoda viiniä, sanon tämä totuuden ääneen eräänä iltana. Aina kun kävelen, ajattelen että vitsi että käveleminen tekee hyvää, päälle ja jaloille.
Sitten aina ensimmäinen suullinen kuumasta tuoreesta kahvista (luin juuri erästä Lissabon-matkaopasta jossa erityisesti kerrottiin että tässä maassa ei koskaan tarjoilla seisonutta kahvia, aina se tehdään asiakkaalle siinä samalla tuoreena espressokoneella ja tajusin yhtäkkiä kuinka paljon arvostankaan tuollaisia pieniä asioita, jotka otan han itsestäänselvyytenä).
Ja kirjojen lukeminen, se tunne kun on juuri aloittanut hyvän uuden kirjan eikä halua edes tehdä mitään muuta kuin lukea sitä ja samaan aikaan säästellä vähän, ettei se olisi heti ohitse. Vähän kuin tosi hyvä seksi, pitää hidastaa tahtia, ei niin nopeasti…
Ja se olo kun on juonut ison lasillisen punaviiniä ja tuntee kuinka rento olo leviää koko vartaloon eikä hartioita enää pakota eilisiltainen kirjoitusputki sängyllä istuen ja yhtäkkiä koko maailma on vähän jotenkin pehmeämpi ja lempeämpi paikka, ihan hyvin voin hoitaa veroasiat huomennakin, otetaan toiset vielä.
Minä en halua että minulla olisi ikinä niin kiire, etten ehitisi ottaa vielä yhtä, oli se sitten kahvi, viinilasillinen tai kävely yhden korttelin verran vielä jotta ystävä saa kakistettua suustaan jonkun vaikean asian. Toiset vielä, siihen kiteytyy jotenkin ihanasti sellainen ajattelutapa, jota haluan elämässäni vaalia.
On ihana tuntea olevansa tärkeä ja tehokas, mutta uskon sitä enemmän kuitenkin siihen, että jokainen tarvitsee tyhjää aikaa, jolloin ei ole mitään ohjelmaa. Silloin kun aivotkin rentoutuvat, alkaa niitä ideoita vasta syntyä.
Toivon että minulla on tulevana syksynä juuri tällaista aikaa, jonka voin täyttää niillä asioilla, joita joku muu ehkä pitää tyhjänpäiväisinä, mutta joita minä pidän hyvin tärkeinä. Olen vakaasti päättänyt etten enää koskaan puhu kiireestä ihannoiden. Enkä usko että kenenkään muunkaan pitäisi.
Tai en tiedä muista, näin se toimii omalla kohdallani.
—-
Trendissä ja Lilyssä puhutaan tässä kuussa #onkopakkojaksaa teemalla uupumuksesta ja jaksamisesta.
—-
Näitä haluaisin lähmiä
15 Comments
Miss T
Tää oli niin hyvä! On niin samaa mieltä kiireestä, sen puhumisesta, kävelystä jne. Kiitos Saara kun kirjoitat <3!
saarah
Kiitos! Joo, tää tuntui ensin turhalta asialta kunnes tajusin et eikun tää onkin TÄRKEÄ 🙂
johannananna
Oon kanssa tänä vuonna erityisesti keskittynyt siihen, että mulla vaan ei ole kiire enää. Järjestän parhaani mukaan arjen niin että se on kiireetöntä. Tässä on päiväkoti, työ ja parisuhde ja koira ja vaikka mitä – mutta niin on kaikilla muillakin. En vaan halua elää sitä elämää enää, missä on koko ajan kiire. Nyt jo oon alkanut epäilemään että onko muillakaan kiire, vai onko se vaan sellaista totuttua oman tärkeyden pönkkäämistä, kun hoetaan jatkuvaa kiirettä.
saarah
Nyt jo oon alkanut epäilemään että onko muillakaan kiire, vai onko se vaan sellaista totuttua oman tärkeyden pönkkäämistä, kun hoetaan jatkuvaa kiirettä.
TÄMÄ! Mullakin on ollut elämänvaiheita joissa on joskus ollut enemmän kiire ja silloin just huomaa että siitä puhuminen saa olon tuntumaan jotenkin tärkeältä ja siltä miltä pitää jotenkin.
ida ihana
On kyllä kumma juttu, miten kiire, tunne siitä, ettei hallitse ajankäyttöään, on niin hirvittävän ihailtavaa. Siitä näyttää tulleen myös tapa, jolla kuvata omaa arkeaan. Mitä kuuluu? -kysymyksen tyypillinen vastaus ”ihan hyvää, kiitos” on vaihtunut siihen ”hirveä kiire ollut”…
Ja tuo tunne, kun haluaa vain lukea, tuo tunne, että pystyy keskittymään yhteen asiaan ihan täysin ja olemaan läsnä. Se on oikeasti arvokasta. Sitä me tarvitsisimme yhä enemmän.
http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa
saarah
Joo! Musta usein tuntuu että ne jotka eniten valittaa siitä kiireestä, hukkaa myös tosi paljon aikaa siitä puhumiseen 😀 Tai siis toki ymmärrän, että on ihmisiä joilla on oikeasti hullu kiire, mutten ikinä haluaisi että oma elämäni olisi sellaista. En edes vaikka saisin ihan hulluna rahaa.
esmi
Hyvä kysymys, mihin sitä aikansa hukkaa, voiko sitä hukata? Miksi jokin toinen toiminto olisi yhtään sen parempi kuin lukeminen ja käveleminen? Jos olen rehellinen, käyttäisin mieluiten aikani lukemiseen, kirjoittamiseen, kahvin- ja viininjuontiin sekä tupakointiin. Ah, lukeminen on parasta ajanvietettä, eikä ikinä mene hukkaan. Heitähän ihmeessä lukuvinkkejä kehiin, jos hyviä kirjoja on eteesi sattunut, niitä on aina kiva saada. 🙂 Lainasin Aamupalaksi syön Eiffeltorneja, josta kuulin saittisi kautta. Kaunis kirja täynnä hyviä harjoituksia, mukava saada kirjoittamiseen aiheita ulkopuolelta. Kivaa päivää!
saarah
Juuri näin! Oon muuten lukenut hyviä kirjoja tässä kesän aikana, pitää tehdä vinkkipostaus 🙂 Ja ehdottomasti kirjoittaa tosta kirjoitusoppaasta kunhan ehdin lukea sen. Tällä viikolla nimittäin… on vähän kiire 😀 😀 😀
Londra
Ihana kirjoitus ja ihana tämä lista: “Kun oikeastaan en tykkää tehdä juuri muuta kuin kävellä, juoda kahvia, lukea kirjoja ja juoda viiniä.” Mä tykkään lisäksi vielä syödä pizzaa, muuten tossa oli suunnilleen kaikki mun lempiharrastukset. 🙂
saarah
Aaaaaah mäkin kyllä tykkään syödä pizzaa, pitänee lisätä listaan 🙂
iidis
Mä rakastan sellaisia ylipitkiä kävelyitä ja sitä, että voin ylipäätään liikkua paikasta toiseen kävelemällä. Polupyöräkin on ihan kiva, mutta käveleminen on parasta. Lukeminen on toinen asia, mitä voin tehdä loputtomasti. On ihana upota hyvään kirjaan – oli kyse sitten tarinoista tai tietokirjoista. Kahvista ja viinistä en niin välitä, mutta kaakaossa on mulle sitä jotain.
Kiire on heikkoa ajanhallintaa. Kiire on liikaa tekemättömiä tehtäviä. Kiire on myös kuluttava mielentila. Kaiken kaikkiaan kiire on perseestä.
saarah
Kiire on heikkoa ajanhallintaa. Kiire on liikaa tekemättömiä tehtäviä. Kiire on myös kuluttava mielentila. Kaiken kaikkiaan kiire on perseestä.
TÄÄ ON NIIN TOTTA!
Miss Funlandia
Kiitos tästä tekstistä, tämähän oli (taas kerran) kuin omista ajatuksistani ammennettu! Näinhän se menee! Itse nautin suunnattomasti myös siitä (noiden mainitsemiesi asioiden ja monien muiden lisäksi), kun joskus saa vain istahtaa bussiin ikkunapaikalle ja katsella ulos ikkunasta ohikiitäviä maisemia- ja tehdä ei niin yhtään mitään. Siinä pääsee parhaimmillaankin sellaiseen zen-tilaan, jossa on vapaa ihan kaikista velvoitteista ja kuitenkin auki ihan kaikelle mahdolliselle- uusille ideoille, tulevaisuuden suunnitelmille, menneiden muistelulle.. kuitenkin yhtä kaikki rentoutumiselle (varsinkin Suomessa tämä on helppoa, kun kanssamatkustajat yleisesti ottaen ovat suhteellisen hiljaista sorttia 😀 ) 🙂 Tai no, kyllä täällä Portugalissakin yllättävän hiljaista sakkia löytyy busseista varsinkin pidempien juhlapyhien jälkeen, heh heh.
Ai niin, hieman tätä aihetta liipaten oli juuri tutkimustakin (kuten olet varmaan huomannutkin), että nykylapset (tai aikuisetkaan sen pahemmin) eivät oikein osaa käsitellä nk.”tylsyyttä” vaan elämän pitäisi olla mahdollisimman lennokasta ja aktiviteettien värittämää ilotulitusta vähintäänkin koko valveilla oloajan (esim. Yle uutisoi 4.9.2018).. Onhan se nyt toki suhteellista ja tilanteesta riippuvaa, mitä kukin kokee “tylsyydeksi”, mutta monelle juuri tälläinen “ei minkään tekeminen, joka ei tuota välittömästi jonkinlaista konkreettista tulosta” (en osaa tätä nyt tähän hätään paremminkaan/lyhyemminkään muotoilla) on niin sanotusti ajanhukkaa. Kiire taas tosiaan tuntuu olevan käsitteenä monesti sellainen länsimaisen egon buustaus-haarniska, jonka alta on paradoksaalisesti turvallista huudella, että “mulla on kiire, olen siis olemassa”.
saarah
Hei joo, luin kanssa ton uutisen joka tais olla just samalla viikolla kun tää mun postaus! Kiinnostava juttu. Mä taisin jopa lapsena olla sellainen että aina jos mulla oli vaan kirjoja ja piirustusvälineitä, en tarvinnut mitään muuta ohjelmaa tai seuraa eikä ollut tylsää 😀
Toimitus
Ah, tämän postauksen sanomasta aiomme inspiroitua toimituksessakin. Kiitos, kun otit osaa #onkopakkojaksaa-kampanjaan jakamalla ajatuksiasi!
T. Toimitus