Entinen (materialistinen) elämäni
Eräänä yönä istuin ikkunalaudallani, ikkunat auki lämpimään syysyöhön. Katsoin kuin naapurinpoika päästi koiransa puistoon vapaaksi. Joku toinen tyyppi istui penkillä puhelin kädessä. Ikkunalaudallani minäkin tietysti pitelin kädessäni samaa kapistusta.
Ja sitten painelin tosi monta kertaa unfollow –nappulaa.
Olen viime aikoina lopettanut noin kahdensadan instatilin seuraamisen. Sellaisten, jossa on tosi kauniita ihmisiä, joita en oikeasti tunne, mielettömiä mietelauseita, hienoja ruokakuvia, matkahehkutuksia, bileitä, huikeita asuntoja, joissa on jatkuvasti uusia tavaroita.
Klikkailin ne kaikki näkymättömiin, pois silmistä, pois mielestä. Unfollow, unfollow, unfollow.
Samana päivänä istuin kahvilla erään naisen kanssa, joka kertoi olleensa hienoissa bileissä, joissa kaikki näyttivät ihan samalta kalliine kenkineen ja uudet puhelimet kädessään.
Kun he kertoivat mille kaikille brändeille olivat suunnitelleet mitäkin, teki mieli sanoa että joo, tiedän, ne on kaikki sun portfoliossa. Mun teki ennemmin mieli sanoa, että kerro onko sulla ollut uralla sellaisia hetkiä, että mistään ei tule mitään ja oon ihan paska, hän jatkoi.
Nyökyttelin kahvikuppini takana posket punaisina. NO JUST NIIN!
Entisessä elämässäni kuvittelin että teen makuun vaikuttaa se, minkä merkkisestä kupista sitä juo. Ja että kolmensadan euron talvitakin ostaminen on ihan normaalia.
Pidin ihan perusasiana sitä, että yksien rentojen illalliskutsujen järjestämiseen tarvitaan neljäkymmentäviisi facebook-viestiä, koska kaikilla on niin paljon asioita joita hei eivät voi tai ainoastaan voivat syödä.
Ja että itse voin juoda vain ja ainoastaan luomuviinejä ja siihen kauniiseen pakkaukseen pakattua kauramaitoa. Ja ne teet joita join hienoista kupeistani, no ne tilasin suoraa Pariisista.
Kuvittelin että hiukseni ovat niin suurenmoiset että vain kaupungin halutuin kampaaja voi niitä raidoittaa. Ja että minä olen hieno ihminen siksi, että minulla on hieno ammatillinen titteli.
Istuin iltoja kalliissa trendiravintoloissa, söin kaksikymmentä euroa maksavaa lehtikaalisalaattia ja mietin aina pitäisikö siirtyä syömään raakakakkuja, koska kaikki muutkin. Usein kirpaisi vähän ostaa sellainen kahdeksan euron viinilasillinen tai kahdentoista euron mojito, mutta tein sitä silti. Kävin myös suunnilleen kerran viikossa jossain kissanristiäisissä syömässä ilmaisia cocktailpaloja ja valitin aina, jos niiden jälkeen ei tarjoiltu jälkiruokapaloja.
Sanoin usein lähteväni baarista viimeiseen ratikkaan, mutta menin aina taksilla. Koska öisessä ratikassa oli vähän epämukavaa.
Ajattelin, että on ihan normaalia että tavallisella ihmisellä on Instagram –strategia. Suunnittelin ostavani kirjahyllyyni sellaisen viidenkymmenen euron tuoksukynttilän mitä muillakin oli. Koko ajan piti hankkia uusia juttuja, vaikka muka olinkin kovin kulutuskriittinen.
Asunnossani oli valkoinen lautalattia ja keittiön seinässä String-hylly, johon olin asetellut ne kaikki Marimekon kipot ja kupit, jotka ovat kaikilla muillakin.
Mietin asunnon ostamista ja remontoimista, Smegin jääkaappeja ja tapetteja. Joka vuosi oli päästävä kaksi kertaa ulkomaille ollakseen onnellinen ja reissussa ajattelin aina: nyt saan tuhlata, tätä varten on tehty töitä.
Vasta myöhemmin olen ymmärtänyt millaisessa todellisuudessa elelin.
Siitä voisin käyttää vaikka nimitystä Etelä-Helsinkikupla. Tai hyvin toimeentulevan kupla.
Tai sitten vaan: entinen elämäni.
Toisaalta:
nyt elelen toisenlaisessa kuplassa. On ihanaa olla ulkomailla kun on lähes aina lämmintä. Asun kivalla alueella, jossa voin juoda joka aamu aamukahvini ulkona ja iltaviinini myös. Todellisuudessa asuinalueeni on tuplannut vuokratasonsa kahdessa vuodessa ja voin asustella täällä vaan siksi, että olen valmis luopumaan monista mukavuuksista. Minulle, edelleen hyväosaiselle, mukavuuksista luopuminen tosin tarkoittaa vähän eri asiaa kuin monelle muulle tässä maailmassa: elän ilman uunia ja pyykkikonetta pienessä asunnossa.
Monelle täällä asuvalle ne alle kahden euron viinilasit eivät olekaan älyttömän halpoja. Jos tienaa reilusti alle tonnin kuussa bruttona, ei sillä oikein elellä lapsiperhearkea. Sillä elelee juuri ja juuri yksi ihminen.
Minulla on opiskelupaikka ja vähän freelancer-töitä, mutta minulla on myös paljon vapaa-aikaa. Ja niitä töitä voin istuskella tekemässä kivoissa kahviloissa, eikä tarvitse istua jossain toimistossa yhdeksää tuntia päivässä. Joka kuukausi kotimaani muistaa minua myös tsemppirahalla siitä, että jaksan edelleen opiskella. Sitä en usein viitsi sanoa ääneen täällä.
Tämän puolentoista vuoden aikana olen oppinut monta asiaa, lähinnä itsestäni. Olin ennen todella materialisti. Selittelin sitä aina sillä, että olen visuaalinen, tykkään kaikesta nätistä. Joo, ihan totta, mutta ihminen voi elää myös muuten kuin designesineiden ympäröimänä. Omilla rahoillaan jokainen saa tietysti tehdä mitä haluaa, mutta oma materialistinen ja tuhlaileva elämäntyylini tuntuu nyt jotenkin tosi kaukaiselta.
Asun tällä hetkellä todella pienessä asunnossa. Minulta puuttuu yllämainittujen mukavuuksien lisäksi muutakin: omistan yhden syvän lautasen ja yhden matalan. Minulla ei ole ovea vessassa ja kirjoitan tätä postausta istuen viiden euron muovituolilla.
Voisin kuitenkin nyt sanoa sellaisen totuuden, etten muista milloin olisin ollut elämääni tyytyväisempi. Ihanaa ei nytkään ole aina ja koko ajan, muttei se johdu designtuolien puutteesta, se johtuu ihan normaalista elämästä. Kauniiden tavaroiden omistaminen on toki kivaa, mutta ihminen tulee näemmä hyvin toimeen myös ilman niitä. Tietysti voisin ostaa nyt muutaman lautasen lisää, mutta yhtäkkiä se ei tunnu ollenkaan oleelliselta hankinnalta. Ei ole myöskään kovin oleellista omistaa niin paljon vaatteita, että voi pukeutua joka ikinen päivä erilaiseen asuun.
Muistan kun vuosikausia sitten eräs kaverini oli sanonut yhteiselle tutullemme, että minulle tekisi hyvää olla jonkin aikaa työttömänä, koska minusta on tullut niin materialisti. Silloin olin syvästi loukkaantunut, mutta nyt tajuan:
Oikeassa oli.
—-
Moving to a foreign country and being away from all my nice things h
as taught me that I used to be very very materialistic. Nowadays I realize that surrounding yourself with pretty things doesn´t necessarily make you happy.
That´s a good lesson.
87 Comments
Tindeliini
Hyvin kirjoitettu! Itsekin pitäisi ehkä alkaa pohtimaan omaa kuplaansa ja sitä mikä tässä maailmassa oikeasti on tärkeää (itselleen) 😀
saarah
Kiitos! Ja niin totta, kaikkihan sitä elelee omanlaisessa kuplassaan, mut just sen tiedostaminenkin tekee usein hyvää 🙂
tiia_
Olipas hyvä postaus. Karsee klisee ehkä, mutta niin totta: on helpompaa suorittaa elämää niinkuin muutkin. Rohkeaa on olla oma itsensä ja valita elämään sellaisia asioita, jotka aidosti tuntuvat omilta. (Ja tajusin tässä just, että vaikka luen sun blogia aktiivisesti ja oon kauan lukenutkin, niin kommentoin ihan liian vähän. Iso thumbs up täältä sun blogille!)
Vähän muuten pisti silmään tän postauksen alla oleva Finnish Design Shopin mainos… 😉
Vierailija
Haha, mua nauratti sama asia!
saarah
Kiitos! Hah, hyvin sopii toi mainos tohon loppuun tosiaan 😀 😀
Londra
Mainio postaus, ja ihana blogi muutenkin! Erityisesti ilahdutti tuo perustelu “olen visuaalinen, tykkään kaikesta nätistä”. Tällaisia lauseita näkee usein blogeissa ja olen aina miettinyt, mitä se tarkoittaa. Onko olemassa ihmisiä, jotka ei tykkää näteistä asioista? Tuntuu vaan että usein nätti=se sama juttu kuin kaikilla muillakin on.
Merde
Sitten kun koti ja vaatekaappi on jo täynnä nättiä juttuja, niin silti niitä on kokoajan hankittava lisää, ettei jotenki jää jälkeen… Vaikka puhuttaisiin design-klassikoista, niin tänään on kuitenkin pinnalla eri klassikot kuin parin vuoden päästä. Ei ole Tolix-tuoleja viime aikoina hirveästi näkynyt lehdissä. Vaatteissa sama juttu, nyt se klassikko on ehkä valkoinen kauluspaita tai cashmir-neule, joskus se oli musta kynähame tai beige trenssi.
saarah
Aivan, juuri näin! Eiköhän kaikki ihmiset tykkää ennemmin näteistä asioista kun rumista eikä siinä tietty ole mitään pahaa. Mutta hyvä joskus perinpohjin miettiä näitäkin asioita ja kyseenalaistaa sitä omaa kuplaansa 🙂
Taru Mari
Hyvä postaus! Kuten yllä sanottiin, kukapa ei tykkäisi kauniista asioista! Itsekin tykkään, mutta silti minua kammoksuttaa liiallinen materian keräily ja haluankin usein luopua kotimme turhista tavaroista. 🙂
saarah
Joo, niin totta! Varsinkin musta tuntuu et mitä kauemmin asuu samassa asunnossa, sitä vaikeampi on hahmottaa sitä tavaran määrää. Siks muuttaminen on just hyvä herätyskeino huomaamaan miten paljon rojua omistaa 😀 Varsinkin ihan turhista tavaroista tai vaikka sellaisista vaatteista joita ei juuri käytä, tulee jotenkin kiukkuinen olo: MIKS mä säilön näitä?!
Vierailija
Mut on jotenkin niin vahvasti kasvatettu sillä tavalla, että ostetaan vain kaunista ja laadukasta, pidetään tavaroista hyvää huolta, eikä osteta yli tarpeen, etten koe ollenkaan tällaista halua heittää kaikkea pois. Eikä ahdista laittaa vuodeksi kellariin tai siskolle jotain vaatetta, johon on kyllästynyt tilapäisesti ja sitten saada sitä takaisin kuin uutena. Ihmettelen kovasti sitä, että heitetään pois muuta kuin käyttökelvotonta tavaraa, varsinkin, jos ei edes samalla analysoida perin pohjin, miksi alunperin on pitänyt ostaa joku turhake. Sanoisin, että meillä on kotona keskimääräistä enemmän esineitä, mutta kun kaikki on tärkeitä ja rakkaita, eikä mitään rojua, niin ei ahdista.
Purrr
Oh, niin sama. Sanon minä valkoisten puulattioiden ympäröimänä. Eilen kannoin kirppikseltä vanhan jo kellastuneen Aallon ritiläpenkin kotiin. On noita kliseitä, mutta myös viiden euron sohvapöytä, roskiksesta nostettuja lipastoja, senttejä maksaneita astioita, joista jotkut ystävät kysyvät kuka ne on suunnitellut. Kaikkein eniten rakastan halpoja löytöjä, niitä joista joku muu maksaisi hirveästi tai sitten vain nyrpistäisi nenäänsä, yök.
Minä olen kateellisena seurannut elämääsi siellä lämpimässä. Se kaikki kuulostaa niin ihanalta ja niin paljon arvokkaammalta kuin jotkut design-esineet tai kalliit vaatteet.
saarah
Hahaa, joo, tää on sellainen hassu juttu, et mustakin tuntuu oudolta “kritisoida” sitä suomalaista sisustusunelmaa: valkoisia lattioita ja designjuttuja, koska on itsekin elänyt samaa todellisuutta ja varmasti tulee elämään vielä. Mutta silti koin tästä aiheesta kirjoittamisen tärkeänä 🙂
Vierailija
Sä kiteytit NIIN hyvin sen mikä mua ärsyttää niissä ihmisissä jotka muka tykkää laadusta ja kauneudesta, mut käyttää oikeesti ihan hirveet määrät rahaa saadajseen samanlaisen kodin ku kaikilla muillakin. Tosi monet mun opiskelukavereista on just muuttanu ihaniin, valkosiin, korkeahuoneisiin kaksioihin Töölöön. Niiden vuokra niistä pienistä asunnoista on ainakin 1000€/kk. Vähän vie pohjaa opintotukimielenosoituksilta Hesarin uutiset siitä ettei halvimmat HOAS:n kämpät kelpaa koska jengi haluaa asua yksiöissä Kalliossa. Totta kai saa asua missä haluaa, mutta ei pitäis olettaa että meidän valtio kustantaa sen. Ajauduin näemmä vähän sivuraiteelle, mutta tarkoitin siis että hirmu hyvä ja ajankohtainen postaus, way to go Saara!
saarah
Kiitos!
Luin ihmetellen joskus samasta aiheesta, et opiskelijakämpät ei kelpaa enää opiskelijoille, ei oo tarpeeks hienoja. Ei ollut sama juttu silloin kun itse opiskeli 😀 Mulla oli ainakin koko sisustus kirppareilta, sukulaisten nurkista ja roskalavoilta 😀 Ekat huonekalut ostin vasta kun menin oikeisiin töihin opiskelun jälkeen…
paulahelena
Mä oon varmaan tossa kuplassa parhaillaan. Tai mulla ei oo tarve olla samanlainen kuin muut mutta mä hankin liki hinnasta välittämättä “niitä just mun näkösiä” asioita niin kotiin kuin vaatekaappiinkin. Vähän liikaa. Vaikka kaunis koti tekeekin mut onnelliseks joka päivä kun siellä ympärilleni katselen, niin onnellisimmaks tekee ne hankinnat, joilla on joku funktio. Vessan rumien kaakeleiden maalaaminen makso monta sataa mutta samalla pöntöllä mä istun niitä tuijottamassa. Mun vaatekaapissa on satasilla tavaraa, joiden menettämistä en harmittelis hetkeäkään. Sit kyllä toisaalta oon maailman onnellisin eilen hankituista 200€ maksaneista talvikengistä, jotka on sekä mukavat, lämpimät että hyvännäköset.
saarah
Totta! Elämää helpottavat ja parantavat asiat ja vaikka just vaatteet on kyllä yleensä sijoittamisen arvoisia, oon ihan samaa mieltä. Mut just niit omia kulutustottumuksiaan on hyvä välillä kyseenalaistaa. Suomen talvessa kyllä tarvii aika erikoisasioita selviytyäkseen, mut muistan joskus just miettineeni et tarvinko sittenkään esim NELJÄÄ talvitakkia 😀
Pullahiiri
Huh mikä postaus, kolahti ja kovaa. Varmasti kaikkien meidän tekee hyvää pysähtyä välillä miettimään sitä, millä asioilla on ihan oikeasti merkistystä tässä elämässä. Kaikista tärkeintä (ja vaikeinta) on kuitenkin olla rehellinen itselleen. Nostan hattua sun rohkeudelle, ihanaa viikonloppua!
saarah
Kiitos!
Tän jutun kirjoittaminen oli kyllä hyvää terapiaa mullekin 🙂
Vierailija
Mua on vituttanut myös tämä “visualisti”-peruste järjettömästi. Miksi ei vain myönnä, että haluaa haalia ympärilleen paljon hyvännäköistä tavaraa kun ei muuten koe kelpaavansa ja koska ei ole oikeasti tiedostanut kulutustottumuksiaan? Uskon, että monella on nykyään vaikeuksia tunnistaa oikea tarve halun takana. Miksi asunto, tavarat ja ylipäänsä materia määrittelevät nykyään ihmisen arvon?
Loistava kirjoitus, kiitos! Tahtoisin tästä puhuttavan enemmän.
suviofhelsinki
Sama! Tai “olen esteetikko”
suviofhelsinki
Usein musta tuntuu, että ihmiset käyttävät tuota sanaa täysin tietämättä, mitä se edes tarkoittaa
saarah
Uskon, että monella on nykyään vaikeuksia tunnistaa oikea tarve halun takana. Miksi asunto, tavarat ja ylipäänsä materia määrittelevät nykyään ihmisen arvon?
TÄMÄ JUST! Ja että tulee paineita hankkia kaikenlaista, koska muillakin on. Se on typerää!
Vierailija
Tosi kiva kirjoitus! Mä lähdin ulkomaille yhden matkalaukun kanssa johon oli pakattu neljän vuodenajan vaatteet (valitettavasti mun ulkomaassa on talvi myös), mikä tarkoitti yksiä kenkiä/vuodenaika viisien sijaan, yhtä takkia neljän sijaan yms. Asun kalustetussa huoneessa ja on ihanaa, etten omista yhtään mitään. Nyt mietin maton ostoa, mutta sekin on tärkeysjärjestyksessä viimeisten joukossa. Mulle tällainen keveys on ihanaa! Sit kun jonkun uuden jutun hankkii (löysin pari päivää sitten käytettynä priimakuntoisen nahkalaukun tosi inspiroivalta suunnittelijalta), siitä jaksaa olla fiiliksissä vaikka kuin pitkään. Vähemmän on niin paljon enemmän ja jaksaa oikeesti keskittyä ihmisyyteen liittyviin asioihin, kuten epäonnistumiseen, onnistumiseen, kasvuun ja kehitykseen. 🙂 Ihanaa viikonloppua new yorkista!!
saarah
Kiitos! Oot ihan oikeessa, siitä että omistaa vähän tavaraa, tulee jotenkin keveä olo. Kun olin muuttamassa tänne ja myin/kierrätin/heitin roskiin suunnilleen puolet omaisuudestani, tulikin yllätävän hyvä olo. Ja kuvittelin tosin paljon enemmän kaipaavani kaikkia tavaroitani kun olen sitten tuodellisuudessa kaivannut. Hyvä juttu 🙂
Pamsu
Havahtuminen tekee niin hyvää <3
(Niin tekee myös Etelä-Helsingistä, tai Helsingistä, tai muusta isosta kaupungista poistuminen 😀 Materiaalisestikin: säästyy rahaa niin paljon, että sitten voi silloin tällöin vaikka ostaa jonkun sairaan kauniin ja kalliin design-esineen!)
saarah
Hahaa, totta 😀 Musta tuntuu että mua on myös auttanut tällaiseen maahan muutto, jossa koti ja sen sisustaminen ei oo jotenkin niin oleellista ja tärkeää ihmisille. Kun asuu maassa jossa ympäri vuoden voi hengailla enemmän ulkona ja ystäviäkin tavataan enemmän just baareissa ja ravintoloissa, sekin vie vähän sitä täydellisesti sisustetun kodin tärkeyttä pois.
Vierailija
Hei hieno kirjoitus! Olen miettinyt itse paljon samaa asiaa ja tämä kohtaus Fight clubista on pyörinyt mielessäni: The things you own end up owning you (https://m.youtube.com/watch?v=VVxM0gryue4).
En halua tavaroiden omistavan minua tai päättävän elämästäni ja siksi yritän pitää niiden määrän mahdollisimman pienenä. Paino sanalla yrittää 🙂
saarah
Joo, ei se helppoa ole. Myönnän tietysti edelleen tykkääväni kauniista tavaroista, vaikka ehkä pahimmasta materialismista oonkin oppinut pois 🙂
Olgaliinukka
Hyvä kirjoitus. En tiedä mitä se kertoo minusta, että lähes kihisin raivosta kun luin alkuosaa tekstistä. Siitä, että on etelä-Helsinkiläinen asunto täynnä Marimekkoa ei ole minusta niin pitkä matka siihen, että on Poola Katarynaa täynnä oleva Lissabonilainen asunto. Olenko kateellinen? Ehkä. Pidän blogin visuaalisesta ilmeestä mutta ajatusten sisällästö tulee mieleen Sex and the city. Jos tarjoaisi itsestään enemmän kuin vaaleiden hiusten kieputusta treffeillä, ehkä tapaisi ihmisiä jotka olisivat kiinnostuneita enemmän siitä sisällöstä. Ymmärrän, että kaksikymppisestä tuntuu tärkeältä jättääkö mies lihaa jääkaappiin vai ei, mutta sellaista se on kun tapailee miehiä sen perusteella onko niillä parta vai ei. Et kuitenkaan taida enää olla kaksikymppinen.
saarah
Hahaha. Selkeesti oot lukenut tätä blogia kauan ja hyvin tarkasti, mutta ironian tajua sulta ei taida löytyä 😀 Elämänihän todellakin pyörii pelkästään vaaleiden hiusten kieputtelusta treffeillä ja parrattomille miehille en edes puhu. Tietenkään!
Vierailija
Toisille on tärkeää visuaalisuus, toisille brändi/suunnittelija, toisille ekobrändi/kotimaisuus/ympäristöystävällisyys jne. Yhteistä on se, että kaupasta ostetaan sitä millaisen kuvan itsestään haluaa muille näyttää.
Vierailija
En ole samaa mieltä, ei ainakaan omassa kuplassani. Meillä ainakin on kotona sukulaisilta haalittua, kalliita lamppuja ainakin omille tutuille tuntemattomilta valmistajilta, Ikeaa, nettikirppislöytöjä, itse tehtyjä ja teetettyjä juttuja sulassa sovussa ja kaikilla kavereilla on ihan erilaista. En koe oikein kenenkään ymmärtävän tai arvostavan meidän sisustustyyliämme, mutta laitamme kyllä paljonkin rahaa juttuihin, joista olemme itse innoissamme. Kestävään kehitykseen pyrkiminen ja laatu korvaa määrän ajattelu kyllä ainakin omalla kohdalla lievittää vähän maailmantuskaa.
Vierailija
Ette kuulukaan noihin kolmeen ihmisryhään, jotka mainitsin. Useimmat toki sisustavat ja ostavat tavaroita uusina ja käytettyinä, osa on jotain Ikeaa ja Sotkaa, osa designia jne. mutta olen varsinkin somessa havainnut nuo kolme kuluttajaryhmää, joille itsensä korostaminen ostamalla menee vähän yli.
Ekoihmiset ovat ehkä näistä ostajaryhmistä raivostuttavimpia, koska eihän ostamalla uutta oikeasti “pelasteta maailmaa”. Toki ympäristöystävällisten tuotteiden ja pientuottajien suosiminen on hyvä ja itsekin toimin niin jos mahdollista, mutta en osta kuin tarpeeseen enkä siksi, että tuote on niin cool, hip ja eko. 🙂
saarah
Oon samaa mieltä, että tietysti hyvälaatuisia asioita kannattaa ostaa, ennemmin kuin huonoa, ihan ympäristönkin vuoksi 🙂
mm. Julia
Omaan ystäväpiiriini kuuluu mys muutama “esteetikko”.
Naurattaa aina, kun varaan seuraavan reissun ulkomaille ja he ihmettelevät miten rahat riittävät tuollaiseen. No. Minulla kun ei roiku komensadan euron lamppua katosta ja syön aamupuuroni ikean värivirhelautasilta. Ei ole ripsienpidennyksiä, joita pitäisi huoltaa tai tarvetta vaihtaa asunnon värimaailmaa neljää kertaa vuodessa.
Onnelliseksi tulee, kun tekee omat prioriteetit selviksi eikä kopio muita.
saarah
Onnelliseksi tulee, kun tekee omat prioriteetit selviksi eikä kopio muita.
Hyvin sanottu!
Lenner
Mutta sitahan se on. Hymy huulilla seuraan muutosten tuulia. Varpaat ja saniaisen lehti, Kinfolk(mormoonien rahasanko) kurkistaa kulmalla kuvassa. Monessa kuvassa. Monet eri varpaat.
Ihmisten hirmuinen kaipuu olla osa jotakin ja samalla tuoda esille sita omaa erilaisuuttaan ja erinoimaisuuttaan.
Nyt on ilmassa etta ollaankin niin rentoja ettei valia. En treenaakaan! En pessyt tukkaa! Join halvinta viinia!
Miksi kaikki pitaa jakaa aina?
Kiti
Nykyään kaikki blogit on kopioita toisistaan. Samat lainavaatteet kaikilla, samat kampanjat, samat bileet. Niin tylsää! Sun blogi on ihana piristys kaiken keskellä, oikeasti aito ja persoonallinen. 🙂
saarah
Oi kiitos! Ja aikalailla samaa mieltä: joskus tuntuu ettei edes erota muutamia blogeja toisistaan, niin samanlaiset kuvat samoista paikoista 😀
maisa-vierailija
Upean rehellinen kirjoitus. Ja arvostan tätä vielä enemmän ammatillisen taustasi/ -asemasi vuoksi/ entisen elämäsi vuoksi.
Luulen, että monen parikymppisyys on “tunnetasolla” paljon materialistisempi kuin kolmekymppisyys. Tai ainakin itse huomaan, että kolmenkympin jälkeen kivat vaatteet, kupit ja kukat ovat alkaneet tuntua ihan kivoilta, elämää sulostuttavilta, mutta eivät enää yhtä lailla välttämättömiltä kuin aiemmin.
En tiedä, onko niin, vai kuvittelenko vain, (koska asia ärsyttää mua niin kovasti, että haluaisin tunkea sen jollekin vyöhykkeelle, josta voisin sitten pysytellä pois :D), että suomalaisten nuorten aikuisten tarve erottautua toisistaan, ja luoda identiteettiään “kulutusvalintojen” kautta on ehkä poikkeuksellisen viritettyä. Tuntuu, että suomalaiset ylipäätään ovat kovia suorittamaan sitä mikä milloinkin on “siistiä” ja kilpailemaan sitten siinä suorittamisensa toistensa kanssa minkä ehtivät. Jotenkin tuntuu, että alta puuttuu se sellainen terve itsetunto, ja ennen kaikkea oman maun ja arvostusten etsintä. On vähän hassua, miten elitistinen nuorten aikuisten kulttuuri on, kun ajattelee hyvinvointiyhteiskuntataustaa tai siitä, miten tärkeänä se koetaan. (Olkoonkin, että välillä tuntuu, että myös humaanius/maailman parannus on nyt viime vuosien aikana otettu osaksi tota bestest of bestest identiteettiä, ja suorittamista..)
maisa-vierailija
ja siis pitää lisätä tähän vielä, että en todellakaan asetu itse mitenkään ton “suomalaisten” nuorten aikuisten ryhmän ulkopuolelle, vaan ihan samanlainen maulla erottautuja ja maun suorittaja oon ollut itsekin, ja edelleen olen. toimintamalli ryöstäytyy herkästi päälle, vaikka jättääkin aina jälkeensä krapulan.
myösvierailija
“Tuntuu, että suomalaiset ylipäätään ovat kovia suorittamaan sitä mikä milloinkin on “siistiä” ja kilpailemaan sitten siinä suorittamisensa toistensa kanssa minkä ehtivät.”
tämä on oma näkemykseni, mutta uskon että sillä on tekemistä sen kanssa, että Suomi on väkiluvultaanpieni maa, jonka väestö on melko homogeenistä (verrattuna joihinkin muihin maihin). Meitä suomalaisia on niin vähän ja meillä luokkaerot ovat kuitenkin sen verran maltilliset, että samanlainen elämäntyyli koskettaa ja on jossain määrin mahdollista suurelle osalle väestöä. Ja mikä on teoriassa mahdollista, sitä tavoitellaan.
Yhtenä esimerkkinä toimii meidän erikoiset ruokabuumit. Ensin kaupat ilmestyvät täyteen vähärasvaisia 0%-tuotteita ja kumijuustoja, sitten karppaustuotteita, sitten proteiinituotteita ilmestyy hyllymetreittäin, tai milloin kaupat myydään loppuun avokadoista yhden reseptin vuoksi tai voi loppuu, koska yhtäkkiä se onkin ihmetuote, eikä kovat rasvat olekaan enää saatanasta.
Muutin ulkomaille siihen aikaan kun Suomessa karppaus- ja protskubuumi oli kovimmillaan, eikä kukaan halunnut koskea valkoiseen vehnäjauhoon pitkällä tikullakaan. Aidosti yllätyin kun uudessa kotimaassani ei moni ollut karppauksesta kuullutkaan, söivät tyytyväisinä pastaa ja valkoista leipää, kaupoissa ei ollutkaan hyllymetreittäin erikoisruokavaliotuotteita ja ihmiset söivät mielestäni todella vanhanaikaisesti ja jopa huolettomasti (OMG! epäterveellisesti!) (kärjistettynä: ei täysjyväpastaa, ei kevennettyä ruokakermaa, ei lisättyä proteiinia). Aluksi koin, että ovatpa ihmiset täällä aikaansa jäljessä. Sitten ymmärsin, että maassa, jossa on yli 15x enemmän ihmisiä kuin Suomessa, tuskin tapahtuu sitä, että joku ruokabuumi ilmestyy kuin tyhjästä, hullaannuttaa kaikki ja täyttää supermarketit pikavauhtia.
Kun on niin paljon ihmisiä, on myös niin monta erilaista elämäntyyliä ja suuremmat luokkaerot aiheuttavat sen, että ääripäiden elämäntyyleillä on tuskin lainkaan kosketuspintaa. Tietenkin täälläkin ihmiset innostuvat erilaisista trendijutuista ja seuraavat aikaa, mutta en usko että täällä voisi tapahtua “avokadopastat”.
hann
Väkiluvun lisäksi kaikenlaisiin villityksiin mukaan lähtemisellä on mun mielestäni tekemistä myös oman kulttuurin ja historian ohuuden ja nuoruuden kanssa. Mitä villitykset ovat? Epävarmuutta siitä, mistä oikeasti pitää ja millaisten asioiden kanssa oikeasti olisi kivoin loppuelämäänsä viettää. Kun ei ole vuosisatoja ellei -tuhansia kehittynyttä ja juurtunutta ruokakulttuuria, tempoillaan mukaan jokaiseen uuteen huumaan. Kun ei ole ikivanhaa viinikulttuuria, on kamalan tärkeää, että se (kallis, luomu) viini juodaan just oikean merkkisistä laseista. Kun ei olla asuttu kovin “vauraasti” (vauras on huono sana…vrt. vaikka Etelä-Eurooppa, jossa isompi osa väestöstä pääsi aiemmin rutiköyhistä torpistaan asumaan vaikka kaupunkien kivitaloihin) kuin ehkä vuosisata tai alle, ei ole sellaista viihtyisän kodin kulttuuria. Jne. Olen lukenut tästä Suomen historiattomuudesta myös muissa yhteyksissä viime aikoina, mutta tietenkään en muista nyt, että missä ja mitä. 😀
En tokikaan haluaisi, että äidinmaidosta imettäisiin tottumukset, joita jokaisen pitäisi loppuelämänsä noudattaa, koska maan tapa, eikä saisi tehdä toisin. Mutta sellainen kansallinen ja kulttuurinen itseluottamus, joka vuosisatojen saatossa kasvaa, olisi jees. 🙂 (Kansallinen ei sitten tarkoita tässä mitään nationalismihommia!).
saarah
Tuntuu, että suomalaiset ylipäätään ovat kovia suorittamaan sitä mikä milloinkin on “siistiä” ja kilpailemaan sitten siinä suorittamisensa toistensa kanssa minkä ehtivät
Tästä oon muuten samaa mieltä! Helsinkiin muuttanut amerikkalainen ystäväni ihmetteli aina tätä et miten KAIKKI on aina innostunut yhtäaikaa ihan samoista asioista ja että se tuntuu just vähän kilpailevalta suorittamiselta.
Nica
En ihan tajua, mitä jotkut kommentoijat vetävät aamupuuronsa jatkeeksi, mutta selvennettäköön heille: vihreät arvot ja maailmanparannus eivät ole egoistinen imagonrakennusprojekti, vaan aitoa huolta maailman tilasta ja tästä huolesta kumpuavaa halua tehdä osuutensa tulevaisuuden muuttamiseksi. Kannattais teidänki olla huolissaan. Ois oikeesti supersiistii jos jätettäis jotain tulevilleki sukupolville eikä lyötäis kaikkea paskaks.
Vierailija
Osalla se kyllä on imagonrakennusprojekti, joka joukkoon mahtuu monenlaista säveltäjää. 😉 Minäkin olen elänyt vihreiden arvojen mukaisesti koko aikuisikäni, mutta se on oikeastaan mummoni oppeja eikä tätä nykytrendien mukaista vihreyttä.
Kärjistetty esimerkki: ostamalla kallista luonnonkosmetiikkaa (someen kuva) ja viikottain kierrätysmateriaaleista valmistettuja vaatteita (someen kuva) ja syömällä joka päivä ulkona jossakin luomuravintolassa (someen kuva) ei varsinaisesti paranneta maailmaa vaan sitä omaa imagoa.
Nica
Hmm. On hyvä muistaa että se tehotuotetun lihan ja eläimillä testatun kosmetiikan käyttö on ihan yhtä lailla arvovalintoja. Samoin vaikka vihreyden toteuttaminen vain tietyllä asteella. Onko siis susta parempi, että kaikki someen elämäänsä jakavat ihmiset ois kulutustottumuksiltaan lihansyöjiä ja henkkamaukkashoppaajia?
Musta ihmisellä voi olla yhtä aikaa vihreitä arvoja ja halu mainostaa tätä puolta tai itseään ilman että se vihreys ois pelkkää imagonrakennusta. Sitä voi toki kritisoida, et onko se vihreyden toteuttaminen paras mahdollinen toteutus mutta se on asia erikseen.
Vierailija
Sinulla menee pointtini ohi. Tietenkin on hyvä ostaa ympäristöystävällisiä tuotteita ja saa toki valintojaan somessa jakaa, mutta turha kiistää sitä, etteikö se monelle olisi homman idea. Kuten vaikka brändituotekuvien jakaminen. Rinnastan tässä ekobrändeille keulimisen brändeillä keulimiseen. On ihmisiä, joille vihreät arvot ovat vain tapa jatkaa omaa vihreää ja hyvää imagoa eikä sen syvällisempää ja se ei suinkaan tarkoita sitä, että kaikki näin tekisivät. Samalla esim. oma ostomania oikeutetaan sillä, että ostetaan ekotuotteita, vaikka oikeasti pärjättäisiin ostamatta mitään.
En kommenteillani tarkoittanut, että aletaan verailla mikä on parasta vaan kerroin, ettei sentään kaikki ekoilijat kovin ekoihmisiä ole, vaikka omaa vihreyttään somessa haluavatkin julistaa.
Tehotuotetun lihan, taviskosmetiikan tai henkkamaukan ostaminen ei läheskään aina ole arvovalinta vaan rahakysymys. Kaikilla ei oikeasti jää palkasta kamalasti yli. Moni haluaisi ostaa luomulihaa ja kotimaisia vaatteita, mutta raha ei riitä.
Ja loppukaneettina siis vielä se, että itse olen käyttänyt luonnonkosmetiikkaa 10 vuotta enkä ole syönyt lihaa 20 vuoteeen ja kulutan aika vähän, mutta oma identiteetti ei silti rakennu vihreydelle, vaikka vihreät arvot ovat minulle tärkeitä, mutta ennen kaikkea luontoharrastusten kautta.
Nica
Mä en ihan ymmärrä mistä tää “väärä vihreä” tuomitsemisvimma tulee ja mihin se tähtää. Ketä ovat nämä epämääräiset “jotkut”? Oletko päässyt heidän nahkoihinsa, mistä tiedät heidän tekojensa motiivit?
Vierailija
Palasin vielä lukemaan kommentteja ja siis kommenttini oli vastine sinun ensimmäiseen kommenttiini, jossa väitit näin: “vihreät arvot ja maailmanparannus eivät ole egoistinen imagonrakennusprojekti, vaan aitoa huolta maailman tilasta ja tästä huolesta kumpuavaa halua tehdä osuutensa tulevaisuuden muuttamiseksi”. Tämähän ei pidä paikkansa vaan vihreitä arvoja tukevalla voi imagonrakennus olla tärkeintä. Tunnen tällaisia ihmisiä ja olen seurannut heitä somessa, mutta en tietenkään ala heitä täällä nimeämään!
Ja en minä heitä sen enempää tuomitse kuin muitakaan ihmisiä; erikoista vaan olettaa, etteikö MYÖS vihreys olisi joillekin pelkkä trendi, jota toteutetaan lähinnä kuluttamalla. 🙂
Nica
Sanoitkin sen itse: “voi olla”. Maailmassa voi olla monenlaista, joku voi olla intohimoinen kissanviiksien kerääjä, joku voi olla intohimoinen kärpäslätkien varastaja… Kyse on myös siitä, miten marginaalisesta ilmiöstä puhutaan. Toisekseen ja ennen kaikkea siitä, että miten kuvittelet tietäväsi toiminnan motiivit, ellei niitä suoranaisesti oo tunnustettu. Ymmärrän, jos et pidä kaikkia vihreyden muotoja hyvänä, mutta se on aivan eri asia kuin se, ovatko niiden motiivit imagossa.
Mä en tosiaan tiedä kenestä puhut, enkä ole sellaista ikinä kohdannut, mutta ainahan ihmiset on kaikessa pitänyt yllä koreampaa pintaa kuin todellisuudessa ollaan. En siis näe, että tämä somessa hyvien tekojen/tiettyjen piirteiden korostaminen on trendijuttu tai nimenomaan vihreysjuttu. Vihreissä on paljon myös tätä jakoa oikeaoppisiin ja harhaoppisiin, mistä näen sun kirjoitukset yhtenä esimerkkinä. Toivoisin et ilmapiiri ois kannustavampi kaikenlaisille ekoilun yrityksille (toki rakentava kritiikki on suotavaa, mut en ihan ymmärrä tätä “imagon takia vihreilyn” syyttelyä…)
Vierailija
En tiedä, etkö ole sitten koskaan törmännyt tällaisiin imagonrakentajiin, mutta ilmiö on kyllä hyvin todellinen. Otan esimerkin itsestäni. Kannatan ekologisia arvoja, mutta joskus tämä on lähtenyt lapasesta. Olen hairahtunut sellaiseen ajatustapaan, että “tästä lähtien käytän vain luonnonkosmetiikkaa ja ns. ekologisien merkkien vaatteita”. Olen sitten heittänyt kosmetiikkapurkkeja roskiin ostaakseni luonnonkosmetiikkaa tilalle osoittaakseni itselleni ja muille ekologisuuttani. Tässähän ei ole mitään järkeä ja juuri tällaista toimintaa voi kritisoida. Luulen, että alkuperäinen kommentoija tarkoitti juuri tätä. En usko tapaukseni olevan samassa marginaalissa kissanviiksien keräilijöiden kanssa. Toki hyvää tässä toiminnassani oli se, että olin tajunnut ekologisuuden tärkeyden. Sittemmin tajusin, että ekologisinta on ostaa mahdollisimman vähän. Toki silloin, kun ostaa oikeasti tarpeeseen, kannattaa suosia mahdollisimman ekologisia ja eettisiä merkkejä, mutta vain tarpeeseen.
Sinänsä olet oikeassa siinä, että on positiivista, että ekologisuus on trendi. Ei kai se ole vakavaa, jos jotkut toimivat trendikkyyden takia ekologisesti “aitojen” syiden sijasta. Mutta ihan yhtä tärkeää on muistutella siitä, missä ekologisuudessa on oikeasti kyse. Siinä ei ole kyse uusien tavaroiden ostamisesta olivatpa ne sitten ekomerkkiä tai ei.
Nica
Oon edelleen lähdekriittinen tässäkin asiassa ja samaan kannustan muitakin; anonyymi ja kasvoton nettikirjottelu vailla evidenssiä ei vakuuta. Kuten ufohavaintoihin, voin tähänkin uskoa, jos saan kunnon todisteet.
saarah
Oon joskus ihmetellyt samaa, et esim. olevinaan todella kulutuskriittiset ja ekologiset bloggaajat ostaa jatkuvasti kaikkea ekotavaraa, kun kuitenkin järkevintä olisi yrittää olla ostamatta jatkuvasti vaan lisää ja lisää tavaraa.
Maisa-Vierailija
Ruisleivällä on ainakin oma aamuni lähtenyt käyntiin. 🙂 Mä mietin, jatkanko omaa kommenttiani kommentoimalla, että enpä vois keksiä hyvää tekevämpää “trendiä”, jos maailmanparannuksessa edes siitä siis on kyse. 🙂 Ymmärrän, että ärsyttää, jos tällaista kultturipohdinyaa kuulee paljon. Itselleni kuitenkin kyse oli avoimesta pohdinnasta, esim. Vaatiiko asioiden “trendistäminen” sitä, että ne iskee nykyään läpi. En usko, et edelliset sukupolvet, jotka ei välttämättä oo samassa mittakaavassa olleet mukana maailman parannusprojekissa, oisivat vähemmän välittävämpiä tms. Vielä kerran: upeaa, että välitämme – minua kiinnostaa, miksi nyt, ja miten/voiko välittämisestäkin tulla kilpailua. 🙂
Nica
Meillä on nykyään enemmän tietoa vaikka ilmastonmuutoksesta ja lajien tuhoutumisesta. Musta tässä asiassa voidaan puhua trendistä samalla logiikalla ku vaikka lasten kasvatus ilman vitsaa ois trendi; ts. näissä molemmissa voidaan puhua tietoisuuden lisääntymisestä, ei siitä että joku muotitietouttaan jättää lapsen hakkaamisen väliin.
Vierailija
Niin, mutta edelleen on ihmisiä, jotka tekevät vihreitä valintoja siksi, että se on trendikästä ja “välittävät luonnosta”, vaikka eivät oikeastaan juuri koskaan ole käyneet metsässä.
Minun käsittääkseni kyllä ihan yleisesti puhutaan vaikka tiettyjen arvojen leviämisestä trendinä eikä se tarkoita sitä, että ne ovat muodikkaita kuten joku vaate.
Nica
Mä uskon tähän väitteeseen yhtä paljon ku ufohavaintoihin. 😀
Ilmastonmuutos on ilmiönä niin laaja että siitä voi olla huolissaan vaikkei metsässä viihdykään. Samoin voi vaikka tuntea ihan vaan empatiaa eläinten kärsimyksiä kohtaan.
Vierailija
Ekouskovaiselta kuulostat. 🙂 Kuplan ulkopuolelta näkee ehkä paremmin sitten sinne sisälle. Ehkä tietynlainen fanaattisuus minut tuolta kuplasta ulos on ajanutkin.
Nica
Jos tieteeseen ja empatiaan uskominen on susta fanaattista, niin onnea matkaan. Tosiaan puhe oli imagonrakennuksesta, ei fanatismista. Mutta musta toi inttäminen että kyllä on ihmisiä jotka vaan kuvaa kiillottaakseen ekoilee on sitä fanatismia. Näytä sellanen ihminen, missä hän on?
An
Luulen ymmärtäväni mitä tässä (hyvin kärjistetysti) haetaan. Sillä kyllä, sellaisia ihmisiä on jotka laumasieluisina menevät oman lähiympäristönsä trendien mukana ja trendi on nyt, onneksi ja ainakin joissain kuplissa, sellainen että vihreys ja ekologisuus on jees. He ovat sellaisia ihmisiä jotka eivät aidosti ymmärrä miksi ekopesuaine tai kallis Suomessa tuotettu vaate on ekologisempi ja parempi valinta kuin henkkamaukka. Heille tärkeintä on se mitä oma ympäristö on heistä mieltä, minkä vuoksi he miettivät asiaa valitessaan lounasta ja postatessaan kuvaa vegaanilounastaan mutteivät esim illalla yksin kotona jossa maistuukin “flexattu” lihapullapata. Se voi olla hyvinkin tiedostettua imagonkiillotusta tai sitten vain tunne siitä että kiva tehä näin kun kaveritkin tekee ja tykkää musta.
Niitä löytyy blogimaailmassakin, kuten Saarankin mainitsemat tyypit jotka jatkuvasti hankkii lisää ekologisesti tuotettua tavaraa vaikkeivät siis oikeasti tarvitsisi mitään ja vaikka se yleinen ostamatta, tai muutamien blogien kohdalla ottamatta jättäminen, olisi kaikkein ekologisin valinta.
Se ei kuitenkaan tarkoita sitä että _kaikki_ ekologisesta elämäntavasta kiinnostuneet olisivat sellaisia. Nimim. ymmärtäväinen vege joka ei ole koskaan postannut instaan mitään vegelounaistaan 😉
Kaisa_xxx
Jos miettii kuluttamista sekä taloudellisesta että ympäristön näkökulmasta, niin oleellistahan on tavaran elinkaari. Ei vitosen muovituolissa ole järkeä, jos sen jalka halkeaa parin kuukauden kuluttua ja tuoli lentää kaatopaikalle. Mikä on tuotteen hinta laskettuna koko käyttöiälle, voiko sitä korjata, voiko sitä kierrättää. Jos vaikka samaa Artekin valaisinta jaksaa katsella 40 vuotta, ja sen voi vielä antaa lapsilleen käyttökuntoisena, niin aika hyvä diili.
Siitä olen kanssasi samaa mieltä että suurelta osalta suomalaisilta puuttuu tyylitajua ja uskallusta tehdä omia valintoja. Hankitaan kamaa mitä kaikilla muillakin on ja koska kaikilla muillakin on.
Kestävä kehitys ja kiertotalousajattelu on ainakin omalla kohdallani kova sana.
saarah
Joo, ehdottomasti samaa mieltä, että viiden euron muovituolissa ei ole järkeä, koska sen elinkaari ei ole kovin pitkä. Tässä lähinnä yritin tuoda esiin sellaista itseäni vähän yllättävää puolta, ettei mua oikeastaan yhtään haittaa juuri nyt se et mun (kalustettuna vuokrattu) kämppä on sisustettu juuri noilla edellämainituilla tuoleilla. Omaan pysyvämpään kotiin olen halunnutkin hankkia kestävämpiä asioita, mutta tuntuu että jossain vaiheessa se kodin varustelu alkoi mennä vähän yli, kun ei voinut olla esim Rainbow-saippuaa lavuaarin reunalla kun ei sopinut sisustukseen 😀
jennajohannasi
Huhhuh, hyvä kirjoitus! Oon kyllä itte niin erilaisesta kuplasta kun vaan voi.. En ainakaan heti keksi tuntevani ketään, joka käyttäisi rahaa kalliseen design-sisustuskamaan tai haikailisi mahdollisimman paljon kaikkea samaa kuin muillakin on. Oon nähnyt noita kuvaamiasi “etelähelsinki”-ihmisiä ja koteja vaan telkkarista 😀 Ja blogeista tietenkin. Niin sitä vaan hakeutuu samantyyliseen seuraan kuin mitä itse ajatusmaailmaltaan on, vaikkei sitä mitenkään tarkoituksella teekään 🙂
saarah
Joo, ehkä tää on myös tän “blogiajan” juttu, et tuntuu et kaikilla on samannäköiset kodit, koska monella bloggaajalla on ja niitä näkee usein.
Niin sitä vaan hakeutuu samantyyliseen seuraan kuin mitä itse ajatusmaailmaltaan on, vaikkei sitä mitenkään tarkoituksella teekään 🙂
Totta tämäkin!
Vierailija
Kiitos Saara hyvästä tekstistä. Osalla kommentoijista menee kyllä aika äärimmäisyyksiin. Yritetään olla armollisia sekä itsellemme että toisillemme. Väkisinhän ei kenenkään maailmankatsomusta muuteta ja kuten muutamat täällä ovat kommentoineet, jo kuplan tiedostaminen on askel eteenpäin itsensä kehittämisessä.
Oma materialismini on kuluneena syksynä lähtenyt aivan uusille urille opiskelupaikan myötä: koulussa suurin osa ajasta vietetään ulkona, joten kummasti on pilkkihaalarit ja muut esteettiset asusteet alkaneet tätä prinsessaa kiinnostaa. Jopa niin, että välillä pitää ihan tosissaan jarrutella mopon keulimista 😉
saarah
Kiitos! Todellakin liputan myös armollisuuden puolesta ja tässä halusinkin kertoa juuri siitä kuplassa elämisen TAJUAMISESTA ja TIEDOSTAMISESTA, en mitenkään väittää että nyt eläisin jotenkin paljon paremmin, fiksummin ja olisin muutenkaan kehittynyt yli-ihmiseksi. Ei ei, tuntui vain tärkeältä jakaa ajatuksia siitä, että on just hyvä välillä vähän miettiä niitä omia kupliaan 🙂
Elina U.
Kylläpä tämä postaus kolahti.
Esimerkiksi kun muutimme tänne, vihasin näitä valmiiksi kalustetun asunnon huonekaluja. Ne ovat niin rumat ja sisäinen esteetikkoni itkee. Ei ihan instagram-matskua. 😉 Mutta kun tähän asuntoon alkoi kertyä muistoja, seinän takaa löytyi mitä upeimmat naapurit, joiden kanssa voi laittaa extempore-illalisbileet pystyyn (vaikka niissä bileissä syötäisiinkin rumilta lautasilta) ja huomasin nauttivani taloyhtiömme lämpimän yhteisöllisestä fiiliksestä, aloin miettiä, että ketä varten minun pitäisi oikeastaan ne nätimmät huonekalut ja valoisampi asunto hankkia. Tajusin, että ahdistukseni taisi kummuta eniten siitä, että esimerkiksi tiedän suomalaisten kaverieni ja blogimaailman pitävän huonekaluja rumina. Mutta who cares oikeasti, jos muuten viettää elämänsä hauksinta vuotta? Alkoi tuntua tyhmältä valittaa “ilmaiseksi” eteen kannetusta asumisesta ja laahata valituksen lomassa kotiin kassikaupalla outlet-vaatelöytöjä, kun parin mailin päässä asuu perheitä trailor parkissa. Pian kun istun taas Suomessa omannäköisteni huonekalujen keskellä vaaleassa keittiössä, tekisi varmaan läpsäistä itseäni poskelle näistä ajatuksista joita täällä mietin rumasta värimaailmasta.
saarah
Ymmärrän NIIN hyvin! Just samanlaisia ajatuksia oon pyöritellyt tässä puolentoista vuoden aikana. Että joo, nyt mulla ei oo kuvauksellinen ja ihana koti, ENTÄ SITTEN? Nyt on paljon muuta ihanaa ja tekee varmasti hyvää että elämässä on erilaisia kausia jolloin eri asiat tuntuu tärkeiltä.
Oon myös miettinyt paljon sitä, että varmasti suomalaisille oman kodin sisustaminen on siksikin tosi tärkeetä, että Suomessa vietetään tosi paljon aikaa siellä kotona, paljon enemmän kun esim. täällä. Varsinkin kun on pitkät ja kylmät talvet, sitä vaan haluaa linnoittautua sinne kotiinsa ja haluaa ehkä siksikin että se on erityisen kaunis ja viihtyisä 🙂
Avec Sofie
saarah
Kiitos tarinan jakamisesta 🙂
Mä oon kans täällä joskus puhunut ihmisten kanssa aiheesta (koska moni tuntee täällä tietty käsitteen skandinaaviset designkodit). Usein saamani vastaus on se, että olisihan sellainen kaunis designkoti ihana, mutta meillä ei ole sellaista mutta on paljon muuta ihanaa: aurinkoa, biitsejä ja muuta kaunista. Se on musta kiva ajattelutapa.
Oi, musta pariisilainen vaaleanpunakaakelinen (no okei homeinen) vessa kuulostaa ihanalta 🙂
Vierailija
Mutta niitä design koteja Suomessakin on loppujen lopuksi aika vähän. Suomessa on myös kaunis luonto, kaupunkikulttuuri toki pienemmissa paikoissa vähän niukempaa. 😉
Kauniita koteja voi myös vain ihailla ilman että tulee tarve sisustaa itselle samanlainen. Itse teen näin, kun sisustus ei niin kamalasti kiinnosta, vaikka tykkään kyllä kauniista tavaroista. Ja rahatkaan ei kyllä riitä kaikkeen mihin niitä haluan käyttää. 😉
saarah
Joo, ihan totta. Eihän mikään pakota hankkimaan designkotia, toki niitä voi vain ihailla muilla 🙂
Repe
Mielenkiintoisia ja piristäviä ajatuksia blogimaailmasta! Itse olen huomannut anti- materiaalisuuden tuovan myös omaan luovuuteen uusia ulottuvuuksia, koska silloin joutuu vähän pohtimaan valintoja. Samalla se tuo persoonaallisuutta esiin. Anti- materiaalisuus kun on sovellettavissa niin moneen eri kohteeseen.
ps. Huvitti postauksen luettuani ristiriitaisuus siinä, että blogin alalaidassa kannustetaan ostamaan desingjoululahjoa 😀
saarah
Huomasin samat mainokset, olihan se aika huvittava yhdistelmä 😀
En vieläkään sanoisi olevani anti-materialisti, mutta jotenkin ensi kertaa ulkomaille muuttaessa ja ilman omia tavaroitaan eläessä olen havahtunut tähän kuplaan. Saa nähdä miten käy sitten Suomeen palatessa…
Juls
Kiitos Saara, tämä tuli hyvään saumaan. Kuulun myös kategoriaan “muutin ulkomailla mukanani kaksi matkalaukkua” ja opiskelijana valmiiksi kalustettu huone oli juuri oikea ja jotenkin vapauttava valinta.
Pikkuhiljaa tavaraa on kuitenkin kertynyt, mutta lähinnä kaduilta, kirppareilta, nettikirppiksiltä ja Ikeasta – ainakin vielä. Ensi vuonna suunnittelemme miehini kanssa muuttoa yhteiseen vuokrakotiin (tällä jaamme kämppämme alivuokralaisten kanssa) ja uuden kämpän sisustaminen mietittää. Toisaalta haluaisin nätin ja harmonisen kodin, toisaalta suurten tavaramäärien omistaminen ahdistaa. En tiedä, kuinka kauan aiomme asua Sveitsissä ja ehkäpä ennen pitkää edessä on muutto Suomeen. Tavaroita on suhteellisen helppo haalia, mutta niistä eroon pääseminen voi joskus olla hankalaa. Enkä todellakaan halua lähteä siihen, että tavaraa pitää kuljettaa konteilla maasta toiseen!
saarah
Kiitos! Ja ymmärrän sun tilanteen niin hyvin 🙂
Kyllä mäkin täällä usein haaveilen asunnon sisustamisesta: täällä on niin ihania antiikkikauppoja, kirppareita ja kaikkea sisustustavaraa, että oikein sormet syyhyää siihen, että voisi vuokrata tyhjän asunnon ja sisustaa mielensä mukaan. Se ois ihanaa! Mutta kun en tiedä olenko tänne jäämässä ikuisiksi ajoiksi, olisi se myös tyhmää juuri nyt. (Huomaan silti usein kierteleväni sisustuskaupoissa hypistelemässä kaikkea ihanaa 😀 )
Juls
Ehkäpä tilanteen voi ratkaista niin, että kiertelee kirppareilla ja muualla katselemassa nättejä juttuja, mutta ei kuitenkaan osta niitä. Onhan niistä tavaroista iloa silläkin tavalla.
Tosi mukava muuten huomata, että vastaat kaikkiin kommentteihin, vaikka niitä on tässäkin postauksessa melkoisen paljon. Ja oot mun blogi-idoli muutenkin! 😉
Pikku murmeli
Kiitos Saara tästä kirjoituksesta! Se oli raikas tuulahdus homehtuneeseen blogi- ja kuplamaailmaan, jossa materialismi kukoistaa ja kaikki näyttävät identtiseltä. Itse asun Helsingissä hyvin keskeisellä alueella, ja törmään jatkuvasti ihmeelliseen materialistiseen kilpavarusteluun ja ihmisten (ja itsen) arvottamiseen materian ja instagram-tykkäyksien perusteella.
Inhoan aivan erityisesti perustelua “Mutta kun tämä kestää sitten forever”, ostettaessa törkeän kallista vaatetta tai lamppua. Mikä tavara tässä maailmassa on oikeasti ‘forever’? Vaikka itse tavara olisikin hyvin tehty ja kestäisi oikeasti aikaa, vähintään muutaman vuoden päästä se on jo vähän out ja myynnissä puoleen hintaan fb-kirpparilla, jotta voi ostaa uuden forever-tavaran tilalle. Joku voi olla eri mieltä, mutta minusta forever-kortti oston perusteluksi on itsensä huijausta. Moniko meistä oikeasti edes tarvitsee esimerkiksi uusia vaatteita? Kyse on jostain aivan muusta kuin tarvitsemisesta, täällä Helsingissä vaeltaa aika monia materialistista pönkitystä tarvitsevia egoja.. Toinen tapa huijata itseään on tuo esteetikko-kortti. Estetiikan nimissä tili sileäksi! Raivostuttavaa. Toivottavasti he tajuavat sinun laillasi, edes jossain vaiheessa, olleensa vähän hukassa. Onni ei todellakaan (ainakaan minulle) ole sitä, että päivittää kodin värimaailmaa monta kertaa vuodessa tai sitä, että ostaa jokaisena vuodenaikana uuden takin.
Herää myös kysymys miksi tämä asia saa näin paljon raivoa pintaan? Itsekin haluan näyttää hyvältä ja ostaa aikaa kestäviä vaatteita, mutta käyttämättä omaisuuksia materiaan. Olenkohan salaa kateellinen materialistisille ystävilleni, jotka surutta tuhlaavat säännöllisesti palkkansa sisustukseen ja uusiin vaatteisiin? Voi olla. Hyvin mahdollista on myös, että tunnen itseni heidän seurassaan jotenkin vajaaksi ja nuhjuiseksi neljä vuotta vanhassa talvitakissani. Ajatus on aika surullinen, mutta ei se silti aja minua kuluttamaan enempää kuin luonnolleni on ominaista. Omat rahani kuluvat elämän perusasioiden rinnalla ennen kaikkea matkusteluun. Tänäkin talvena tuhat kertaa mieluummin lähden pitkälle aurinkolomalle säästämilläni rahoilla, sen sijaan että ostaisin sen uuden monen sadan euron talvitakin, uudet pellavalakanat kotiin, päivittäisin kahvimukit Marimekon uusimpaan mallistoon ja panostaisin pariin uusia talvisaappaita. Ja menen sinne matkallekin ihan vaan vanhoissa kesämekoissa – silläkin uhalla että ne eivät sitten näytä ‘ajankohtaisilta’ niissä instagramin reissukuvissa…
Kaisa_xxx
Elämää helpottaa kun pysyy poissa instagramista, facebookista ja sellaisista blogeista, joiden sisältö on lähes yksinomaan “yhteistyönä” saatujen tavaroiden esittelyä.
Vaikkapa kenkiin kannattaa panostaa rahallisesti, muuten niitä ei raaski viedä korjattavaksi, kun samalla hinnalla saa uudet, tosin huonolaatuiset.
Ymmärrän forever-kritiikin, kun kyse on nimenomaan mainitsemastasi itsepetoksesta. Mutta siihenhän just pitäisi pyrkiä, että tavaroita hankitaan tarpeeseen ja vaikkapa huonekalut vuosikymmeniksi. Hyvälaatuisina ne voi vielä pistää kiertoon, jos tarpeet tai maku muuttuu (en tarkoita kerran puolessa vuodessa).
Itse teen hankintoja lähinnä torista, jonkun muun menetys jos kamoista on maksanut täyden hinnan ja sit ne ei enää nappaakaan.
saarah
Niin totta moni mainitsemasi asia! Muistan kanssa silloin vastavalmistuneena ja töihin menneenä miten usein tunsi olonsa vähän nuhjuiseksi muiden, aikuisempien työkavereiden rinnalla. Ja sitten kun sai vakkariduunin, alkoi se materian haaliminen 😀 Eikä siinä tietysti mitään pahaa ole, kunhan säilyy jonkunlainen järki hommassa.
Mua kans ärsyttää joskus se, että järjettömän kalliita hankintoja perustellaan sillä, että ne ovat sijoituksia. Asunto on sijoitus, mutta en kutsuisi esimerkiksi designlaukkua sijoitukseksi, kun kyllä se enemmän kulutustavaraa on kuitenkin.
Räyhälä
Just tää kommentti! Niin samaa mieltä.
t. Yks vajaa ja nuhjuinen matkustusintoilija
Räyhälä
Havahduin tähän postaukseen vähän viiveellä, mutta ihanaa, että myönnät näin rehellisesti eläneesi kuplassa ja poksauttaneesi itsesi sieltä pois. Hirveän mielenkiintoista kuulla tällaisesta kehityssuunnasta. Itselläni kiepsahti jokin aika sitten hetkeksi tulotaso korkeammalle kuin missä olen koskaan koko elämäni aikana ollut, ja yllättäen rahaa alkoi kulua enemmän kaikenlaisiin “laatuhankintoihin” ja kalliisiin lounaisiin, ruokalähetteihin ja niihin kahdeksan euron viinilasillisiin. Nyt kun olen taas ns. lähtöruudussa, tiedostan miten nopeasti tuohon muka-esteetikkokuplaan voi sujahtaa, siitäkin huolimatta, että olen itsekin aika kulutuskriittinen, enkä ole koskaan harrastanut mitään design-hankintoja tai erityisen kalliita vaateostoksia. Kesti hetki tajuta, etten voi jatkaa samaan malliin menemättä vararikkoon. Ja että ulkona syöminen ja kaiken maailman ruokalähettimeininki on sitä arjen designia.
Olen joutunut taas niinsanotusti palaamaan vanhaan ja luopumaan tuosta hetkellisestä elämäntyylistä, jossa yli kympin lounaita voi vetää joka päivä ja hurisutella taksilla kotiin, ja huomaan, että ei elämänlaatuni ollut silloin mitenkään ratkaisevasti parempaa, kun rahankäyttöä ei tarvinnut pahemmin miettiä. Onneksi yritin tehdä myös kauaskantoisempia valintoja, ja törsäsin rahaa ennen kaikkea harrastuksiin, joista voin nauttia nyt köyhempänä ilman lisäkustannuksia.
Tää koko aihepiiri on mun mielestä ihan hurjan mielenkiintoinen, ja jännää lukea näitä kommentteja myös. Kiitos tästä kirjoituksesta!
saarah
Kiitos! Musta kans tää aihe on hurjan mielenkiintoinen ja herättää näemmä paljon keskustelua puolesta ja vastaan.
Musta tuntuu että moni käsitti myös tekstin vähän väärin, en tietysti kannusta ketään ostamaan halpaa ja laadutonta tavaraa, jos on varaa parempaan laatuun, vaan ennemmin vaan miettimään hieman sitä omaa kuplaansa. Koen että varsinkin jos aina hengaa samanlaisten ja samatuloisten ihmisten seurassa, on ehkä hankala muistaa että esim just tuo mainitsemasi ruokalähettimeininki on aika luksusta ja tosi monelle saavuttamatonta.
Räyhälä
Joo, muutamat kummalliset väärinkäsitykset olin tuolta kommenteista havaitsevinani itsekin…Mutta just toi että edes tiedostaa ja ajattelee asiaa, on hirveän tärkeää (ja ilmeisesti kirjoituksesi osuu joillakin vielä vähän kipeästi). Että mikä se pohjimmainen syy omalle kulutuskäyttäytymiselle sitten on – onko ihminen henkisesti riittävän vahva miettimään omaa käytöstään ja elämäntapaansa myös kriittisesti?
Olen siinä mielessä onnekas, että seuraan läheltä keskenään todella erilaisissa (taloudellisissa, materiaalisissa ja sosiaalisissa) todellisuuksissa elävien ihmisten elämää, ja väitän näkemäni perusteella, että Suomi on kyllä luokkayhteiskunta ainakin tänä päivänä, ja Helsinki on siitä oikein hyvä demonstraatio. Koen, että juuri näiden arkitason asioiden tiedostamisella ja toisiltamme oppimisen kautta nykypäivänä esiintyvää vahvan tunneperäistä argumentointia (=vihapuhetta, riitelyä) voitaisiin välttää aika paljon monissa keskusteluissa. Siksi tämä kirjoitus osui jotenkin todella hyvään saumaan. 🙂
Susulainen
Mäkin vähän viiveellä löysin tämän mielenkiintoisen keskustelun, mutta kiteytit Saara hyvin mun omakohtaisia fiiliksiä materialismista. Toi kupla kuulostaa hyvinkin tutulta. Terveiset vaan Etelä-Helsingistä 😉 Varsinkin kun äitiyslomalla on viettänyt paljon aikaa kotona ja juurikin esteettisitä syistä on tullut perusteltua itselleen paljon sitä miksi on hankkinut kotiin jos jonkinlaista sisustustavaraa. Postauksestasi herännyt keskustelu herätteli myös miettimään niitä perimmäisiä tarkoituksia miksi itse päätin viikko sitte perustaa tänne Lilyyn blogin (Susula) jossa pohdin (muun hömpötyksen rinnalla) kestävää kulutusta, ekomuotia ja kestäviä vaatemerkkejä. Tästäkin trendistä on nimittäin syntynyt oma kuplansa, jota on syytä tarkastella kriittisesti koska aihe näemmä on tulenarka väärinymmäryksille 😉 Mutta anyway, tuntuu että mainitsemasi kuplan puhkeaminen vaatii lähes aina tulotason tipahduksen tai ulkomaille lähtemisen. Omalla kohdallani aikoinaan sekä että. Portugalissa (joka on munkin toinen kotimaa miehen kautta.. 🙂 ) ei kukaan tule katsomaan sun kotiin onko siellä ne Iittalan tuikut tai Artekin valaisimet.. Että kyllähän siellä Portugalissa poloisen hyvätuloisen etelä-helsinkiläisen suuret murheet kaikkoaa Atlanttiin (tai halpaan viinilasiin) 😀 Toivottavasti täällä ymmäretään sarkasmi. Mutta siis Saara tosi kiva blogi ja supermielenkiintoisen aiheen olet ottanut esiin! Tästä riittäisi juttua vaikka kuinka..