Ykköstoppi
RAKASTAN sellaisia vaatteita, joista tulee heti olotätä voin käyttää niiden housujen kanssa, sen hameen kanssa, sen korun kanssa! Yleensä nämä vaatekappaleet ovat myös niitä, joista muut sanovat: Ihan sun näköinen. Tämä toppi roikkui seinälläni kun eräs mies, jonka olin tuntenut…
Sadetta ja suhtautumismalleja
Sataa taas kaatamalla vettä. Siis ihan koko kaupunki lainehtii –tyyppisesti. Kauniit katukivetykset kiiltävät liukkaina ja rikkinäisistä kengistä tulvii vesi sisälle, sen havainnoin lyhyellä kauppareissulla, joka ei vie suunnitelman mukaisesti hedelmäkauppaan asti. Äh, syön sitten vaan linssikeittoa, siihen on nyt ainekset.…
Tykkää!
Olin tosi pitkään vähän sitä vastaan että blogilla pitäisi olla Facebook -sivu. Ajatuksella: en jaksa tuutata samaa informaatioita joka mediaan, ihmisiä alkaa ärsyttää. Kunnes minua fiksumpi ystävä kertoi: ihmiset lukee blogeja nykyisin FB:n kautta. Sivua tehdessäni kävi myös ilmi että…
Hemmetin aikuisuus
Asioita, joita olen viimeaikoina kironnut: Se ärsyttävä asia aikuisuudessa, että vaikeat päätökset pitää tehdä itse. Niitä ei voi delegoida muille eikä niistä voi myöhemmin oikein edes reklamoida. Ite päätit, kestä nyt. Tällä viikolla on tehnyt mieli vastatata näin muunmuassa sellaiseen…
Lissabon: suosikkiravintolani
Mikset ole tehnyt sellaista Lissabon -opasta sun blogiin, kysyi siskoni viime syksynä kun hän oli tulossa kylään luokseni. No koska siinä olisi ihan järjetön homma ja ei mulla oo aikaa, vastasin. No höpö höpö, teet sen osissa, sisko sanoi. Ensimmäisessä osassa…
Levitoivat kasvit
No wau, oli eka ajatus nämä nähdessäni. Flyte on erikoistunut ilmavaan designiin. Ensin heillä oli levitoiva lamppu, nyt kasvit. En osaa päättää ovatko nämä enemmän kategoriaa sisustus vai taide. Hienoja joka tapauksessa! —- Loving these levitating plants by Flyte.
Blooooom!
Kesä tuli Lissaboniin myöhässä tänä vuonna. Talvi taisi olla kylmin pitkiin aikoihin ja kevättäkin sai odotella. Mutta täällä se nyt on! Olen lähetellyt kukkahullulle äidilleni joka päivä kuvia: Kato tätä puuta, kato näitä kukkia. Ehdottomasti kaunein aika vuodesta! —- Lisbon…
Kotikuulumisia
Uusi kotini on jotenkin niin huvittavan outo, etten ole varma pitäisikö itkeä vai nauraa. Kun odottelen auton omistavaa muuttoapuani, selaan jostain syystä kuvia Helsinkikodistani ja kontrasti näiden kahden välillä on, no aika älytön. Totta kai se ärsyttää, ahdistaakin vähän, mutta…
Koko tukka luomulla
Olen yrittänyt pitkään siirtyä kokonaan luonnonkosmetiikkaan hiustenhoidossa, mutta ihan helppoa se ei ole ollut. Shampoon vaihdoin jo vuosikausia sitten Madaraan, sen jälkeen olen käyttänyt myös huippuja Flow-kosmetiikan shampoopaloja. Setistä ovat vielä uupuneet luonnonkosmetiikka-hoitoaineet ja muotoilutuotteet. Hoitoaineiden osalta olen ollut vähän…
Laantumaton (laatta)rakkaus
Asioita, joita rakastan: keramiset laatat, kasvit ja puutarhat. Siksi ehkä asunkin Lissabonissa. Design Atticon suunnittelema Plumage, eli keraaminen laatta on niin hieno, että tätä postausta kirjoittaessani aloin jo miettiä, onko se jopa hienompi kuin Lissabonin kuuluisat azulejot, eli ne koristeelliset…
Vuosi uutta elämää
Viime keväänä kuuntelin kaksi kuukautta joka aamu työmatkalla erästä biisiä. Pian täällä ei ole ketään, paetaan ennen kesää. Samat naamat, vähän aikaa, liian pieni tupa. Mullon kaikkea liikaa ja tv-lupa. Muistan osuvista sanoista ikuisesti kevään, jolloin olin samaan aikaan ihan hullun peloissani ja sitten…